Arvo

Kuvaus

Kun jotain suurta on poissa. Karjalaisessa perinteessä siirtymäriitit, surun käsittely ja yhteisö kulkivat käsi kädessä. Arkinen ja pyhä elivät lähellä toisiaan. Arvo-teos on taiteellinen kunnianosoitus menetetyille perinteille, käsillä tekemiselle ja ruumiin työlle. Teos syntyy katkonaisen perinnön sirpaleista ja kurottaa kohti kulttuurisia haamuja sekä itkijöiden väkevyyttä ja henkistä voimaa. Tanssiteatteri Tsuumi ja Kulttuurikomppania Eloa tuovat näyttämölle koreografi ja taiteilija Sonja Jokiniemen uuden näyttämöteoksen, joka tutkii nykytaiteen kontekstissa karjalaista itkuvirsiperinnettä ja itkun ruumiillista kokemusta. Arvo on toinen osa Jokiniemen karjalaista kulttuuriperimää ja surua käsittelevää trilogiaa. Sarjan ensimmäinen osa Armo käsitteli kuolemaa, sanattomia tarinoita ja juurettomuuden kokemusta – trilogian toinen osa keskittyy itkemisen ruumiillisuuteen, yhteisölliseen suremiseen ja ylisukupolviseen tietoon. Koreografia, taideteokset, teoksen lähtökohdat: Sonja Jokiniemi Taiteellinen työryhmä: Reetta-Kaisa Iles, Tuomas Juntunen, Salla Korja, Leila Kourkia, Herman Nyby, Eetu Vekki, Anna Pöllänen Tuotanto: Tanssiteatteri Tsuumi, Kulttuurikomppania Eloa Yhteistyössä: Kulttuurikeskus Stoa, Baltic Circle Kuva: Eva-Liisa Orupõld Tuotantoa tukee Uudet Klassikot -rahasto. Tanssiteatteri Tsuumin toimintaa tukevat Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Helsingin kaupunki. Kulttuurikomppania Eloan toimintaa tukevat Taide- ja kulttuurivirasto sekä Helsingin kaupunki. Ensi-ilta la 28.11.2026 Stoassa, osana Baltic Circle -festivaalin ohjelmistoa. Muut esitykset: 29.11. klo 15:00 (osana Baltic Circle -festivaalin ohjelmistoa) 1.12. klo 18:30 2.12. klo 12:00 3.12. klo 18.30 4.12. klo 18:30 5.12. klo 15:00 Liput: 24,5 € / 19 € (alennusryhmät, 10+ hlö ryhmät) Ryhmälippujen tiedustelut ja varaukset: minna.rouni@tsuumi.com