Fredriksgatan

Kuvaus

Aléa on Aurora Visan ja Annika Lyytikäisen muodostama duo, jonka perustaminen vuonna 2014 antoi lähtölaukauksen heidän muusikkoudelle. Aléan soitto saa kanteleen ja klarinetin svengaamaan tavalla, jota et ole ennen kuullut. Duon musiikin juuret yltävät syvälle pohjoismaiseen perinnemusiikkiin, tanssittaen tämän päivän kuulijoita. Alusta asti Aléa on esiintynyt aktiivisesti Suomen kansanmusiikkikentällä sekä kansanmusiikille entuudestaan vieraammille yleisöille Suomessa ja ulkomailla. Kaksikko tunnetaan myös pilke silmäkulmassa muusikon elämästä keskustelevasta Hulivliflikat-podcastista. Jokainen tällä albumilla kuultava ääni tulee tavalla tai toisella klarinetista, kanteleesta tai laulusta – mahtavia vierailijoita Olli Sippolaa ja Saija Penttilää lukuun ottamatta tietenkin. Fredriksgatan on läpileikkaus elämäniloisista juhlahetkistä sekä nuoruuden huolista ja huolettomuudesta silloin, kun ei halua kasvaa aikuiseksi. Albumilla on etsitty uusia soundeja ja sovituksellisia ratkaisua ja pyritty saamaan kaikki mahdollinen irti kansanmusiikkikanteleen ja - klarinetin soitosta. Kappaleista osa on upouusia, Aléan ikivihreiden hittien rinnalla. Levyllä kuullaan myös lauluja suomeksi ja ruotsiksi. Albumilla soittavat Annika Lyytikäinen (klarinetti) ja Aurora Visa (kantele) sekä feattaajat Olli Sippola ja Saija Penttilä. Albumin taiteellisesta tuotannosta vastaa Sami Zimmermann. Aurora Visa kantele, laulu, perkussiot Annika Lyytikäinen klarinetti, bassoklarinetti, laulu Saija Penttilä, kontrabasso Olli Sippola, viulu Taiteellinen tuotanto, äänitys ja miksaus: Sami Zimmermann Masterointi: Jari-Jukka Nippala Kuvat: Mikko Malmivaara Taitto: Viola Virtamo Julkaisija: Aléa Oy www.alea-duo.com @aleaduo

Shortly in English

Every note and sound on this album originates in one way or another in the clarinet, kantele or voice – with exception for our great guest artists Olli Sippolla and Saija Penttilä, of course. Fredriksgatan is a tour from joyful party moments to the worries and worrylessness of youth in an age, when you refuse to grow up. In their debut album, Aléa has searched for new sounds and artistic solutions to serve you as the listener all and everything you possibly could get out of the folk kantele and -clarinet. Some of the tunes are new, others are popular Aléa hits already. You will also hear songs in Finnish and Swedish.

Kort på Svenska

Varje ljud och ton på det här albumet kommer på ett eller annat sätt från klarinetten, kantelen eller sången – med undantag för de eminenta gästartisterna Olli Sippola och Saija Penttilä, såklart. Fredriksgatan är en rundtur från feststunder fulla av livsglädje till ungdomens bekymmer och bekymmerslöshet i en tid då man vägrar att bli vuxen. På albumet har vi letat efter nya sound och arrangemang samt strävat efter att ta ut allt som går ur kantele- och klarinettspelandet. Splitternya låtar varvas med Aléas långtida hits. På albumet hör du även sånger på finska och svenska.