Kuulokulmia tšuktšien henkilölauluun – Säveltämällä kuuleminen taiteellisen tutkimuksen menetelmänä

Kuvaus

Kuulokulmia tšuktšien henkilölauluun – Säveltämällä kuuleminen taiteellisen tutkimuksen menetelmänä on tutkimusmatka tšuktšien henkilölauluun, joka on osa arktisten alkuperäiskansojen kulttuuriperinnettä. Kuulokulmat ovat havaintoja tšuktšien lauluista, jotka ovat syntyneet kuulemisen ja säveltämisen vuorovaikutuksessa. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa tutustutaan tšuktšeihin ja heidän kulttuuriinsa heidän itsensä kertomana. Toinen osa keskittyy tšuktšien laulukulttuurin ominaispiirteisiin, joka ovat avautuneet kuuntelemisen, muistiinkirjoittamisen ja säveltämisen avulla ja joita esittelen nuotinnosten ja niihin liitettyjen äänitysten välityksellä. Kolmas osa kertoo säveltämällä kuulemisen prosessista työstäessäni taiteellisia osioita Ulitan kävely, Ääni vastaa ääneen, Musiikin virta, Henkilölaulua etsimässä ja Polar Voices. Tutkimukseni löytöjä ovat muun muassa horisontaalinen harmonia, sattumanvaraisuus ja hiljaisuus musiikkina, tai kun musiikki ja ihminen ovat kahden. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-329-359-5