Laitinen Heikki: Pommaripoika

Kuvaus

Pommaripoika – Heikki Laitisen kuuden cd:n juhlakokoelma

Kansanmusiikki-instituutin ensimmäisen johtajan, Sibelius-Akatemian kansanmusiikin emeritusprofessorin ja monipuolisen taiteilijan Heikki Laitisen 75-vuotispäivän merkeissä Kansanmusiikki-instituutti julkaisi Laitisen monipuolista uraa kartoittavan kuuden cd:n kokoelman Pommaripoika – Heikki Laitinen. Kokoelma sisältää kaikkiaan seitsemisen tuntia musiikkia. Kokoelman ovat toimittaneet yhteistyössä Laitisen kanssa Johannes Heikkilä ja Hannu Virtanen, joiden meriittilistalta löytyy mm. Pilven piirtä myöten – suomietnon synty ‑tietoteos (SKS 2011).

”Hengästyttävän monipuolinen Heikki Laitinen – professori, tutkiva muusikko, musisoiva tutkija, säveltäjä, pedagogi, uranuurtaja ja suunnannäyttäjä”, otsikoi Hannu Saha kirjoittamansa levyn saatetekstin ja kysyy, onko Heikki Laitinen nykyajan Lönnrot. Laitinen on ollut pioneeri muun muassa 1960-luvun uuden hengellisen laulun liikkeessä, kansanlaulun ja kalevalaisen musiikin esiinnostajana sekä tutkijana ja kansanmusiikin koulutuksen rakentajana. Laitisen tunnettuimpia kokoonpanoja ja produktioita ovat olleet esimerkiksi Kankaan pelimannit, Primo, Fedja Happo, Murhaballadit-projekti Kimmo Pohjosen kanssa sekä Kelavala-yhtye Pohjosen ja tanssija Reijo Kelan kanssa.

Pommaripoika-kokoelmalta löytyy niin konserttitaltiointeja kuin poimintoja julkaistuilta äänitteiltä. Ensimmäinen taltiointi on vuodelta 1966, uusin vuodelta 2018. Mukana on paljon aikaisemmin äänilevyillä julkaisematonta materiaalia. Kokoelman 40-sivuisen liitevihon teksteissä käydään läpi Laitisen uraa, ja näkemyksiään esittävät monet Laitisen yhteistyökumppanit uran varrelta, ja vihossa on myös kappaleiden tarkat diskografiset tiedot.

Kokoelman levyt:

CD1 SATTUUKO JOKU TIETÄMÄÄN Hengelliset ja kantaaottavat laulut, laulelmat
CD2 HERRA MELPERI Kankaan Pelimannit, Murhaballadeja, Laitinen & Folkkarit
CD3 HIIDEN HIRVI Runolaulua, muinaisia ääniä
CD4 METSÄN HUUTO Improvisaatio – ihmisen ääni
CD6 KYMMENELLÄ RIVILLÄ Säveltäjän penkiltä, Laitinen & Pohjonen