Ottaisinko vaiko en? – Lauluja kieltolain vuosilta 1927-1932

Kuvaus

Pekka Gronowin toimittama kokoelma kieltolakivuosien alkoholiaiheista musiikkia savikiekkoarkistojen kätköistä.

Kun Suomi itsenäistyi, tasavalta sai kumminlahjana kieltolain. Suomen suuriruhtinaskunnan eduskunta oli jo vuonna 1909 päättänyt kieltää alkoholijuomien valmistuksen, maahantuonnin ja myynnin maassamme, mutta laki vahvistettiin vasta vuonna 1917. Se astui voimaan ensimmäinen kesäkuuta 1919.

Tälle levylle on koottu kattava valikoima 1920-luvun lopun ja 1930-luvun alun kieltolakiin ja alkoholiin liittyviä levytyksiä. Mukana ovat lähes kaikki aikakauden tunnetut levylaulajat, jotka eivät suinkaan häpeilleet ylistää alkoholin iloja (muutama tosin esiintyi salanimellä). Sen sijaan kieltolakia puoltavia tai raittiusaatetta kannattavia levyjä on turha etsiä. Niitä löytyy tasan yksi, Suomen Valkoisen Kaartin soittokunnan Kieltolakimarssi. Mutta siinäkin on koukku. Miksi ihmeessä Kieltolakimarssiin on sivuteemaksi poimittu tuttu kansanlaulu Jos kaikki Suomen järvet viinaksi muuttuisi?

Kieltolakilaulu / Uusi ajuri - 1 / Uusi ajuri - 2 / Kieltolakilaulu / Juomarin laulu / Vanha juomalaulu / Viinalaulu / Ottaisinko vaiko en? / Iloinen vahtimestari / Kahvinkeittäjä-juttu - 1 / Kahvinkeittäjä-juttu - 2 / Kesäleski - 1 / Kesäleski - 2 / Hiljaisen humalaisen nuhtelu - 1 / Hiljaisen humalaisen nuhtelu - 2 / Oi mistä saataisiin (Den gula paviljongen) / Sorjosen ryyppyreissu / Viinatrokarin laulu / Iloinen aamiainen - 1 / Iloinen aamiainen - 2 / Lekkerikekkerit - 1 / Lekkerikekkerit - 2 / Puoli prosenttia / Ryyppymiesten valssi / Napanderien tanssi-illalliset (Soupé hos pärmans) / Kieltolakimarssi