Säilyn pelimannit: Ilonen polonen

Kuvaus

Säilyn pelimannit - pohjoispohjalaista perinteistä menoa ja meininkiä

Säilyn pelimannit -yhtyeen jäsenet tuovat soitollaan esiin vähän esitettyä, osin ennen kuulumatonta Pohjois-Pohjanmaan eteläisen alueen ohjelmistoa laajempaan tietoisuuteen. Samalla he tallentavat raudaskyläläistä viulunsoittotyyliä kaksoisäänineen, koristeineen ja asemien käyttöineen. Säilyn pelimannit eli Erkki Säily (kitara ja laulu), Tapani Säily (klarinetti, bassoklarinetti ja laulu) ja Helmi Järviluoma (viulu, laulu ja lehmänkello) koostuu musiikkisukuun syntyneistä sisaruksista, jotka ovat Raudaskylässä syntyneitä viulupelimanni Knut Säilyn perillisiä. He ovat koko ikänsä kuulleet sukulaistensa soittavan ja kertovan soittajista tarinoita.

Levylle Ilonen polonen he ovat soittaneet ja laulaneet tätä erityislaatuista pelimanniperinnettä. Aänitetty on myös raudaskyläläisen Nietti-Jussin arkkiveisu Ameriikkaan lähtö. Kahteen instrumentaalisävelmään on tehty uudet sanat. Soitteita on varovaisesti sovitettu.

Säilyn Nuutin valssi / Laula kukko / Ilonen polonen pohojan poika / Leivosen liverrys / Hukkuneen pojan valssi / Säilyn Ransun polkka / Pelimannin kotiinpaluu / Nimetön matuska / Ameriikkaan lähtö / Rankka-vainajan polska / Paikkalan lehemänkellot / Tolopan veljekset / Koppelovitun valssi