Kuvaus
Elämänkulun juhlia, kevään juhlia ja syksyn juhlia tarjolla kansantanssin ja kansanmusiikin keinoin! Joensuulainen nuorisoseura Motora esittää kolmiosaisen Ajastaika-kansantanssiproduktion, joka vie katsojansa kansanomaisen vuodenkierron perinteisiin. Perinteiden taustalla ja rinnalla on vahvoja tunteita, joihin tämän päivän katsoja voi samaistua ulkoisten puitteiden muuttumisesta huolimatta. Suuri osa teoksen kuvaamista perinteistä sijoittuu itäsuomalaiseen tai karjalaiseen kulttuurimaisemaan. Myös teoksen musiikki ja liikekieli pohjautuu vahvasti itäiseen perinteeseen. Teoksen on käsikirjoittanut, koreografioinut ja ohjannut Motoran tanssinopettaja (yamk) Eveliina Pilke ja teoksen musiikit on säveltänyt musiikin maisteri Joonas Ojajärvi. Väliajallinen, noin kaksi tuntia kestävä esitys on suunnattu koko perheelle ja tilaisuuteen on vapaa pääsy.