Kuvaus
Anna Morottaja eli Karhu-Pekan Anna on inarinsaamelainen ja Inarissa asuva muusikko, joka livđaa, joikaa ja laulaa. Livđen lumo -matineakonsertissa hän yhdistää voimansa pelimannimusiikin kehdosta Kaustiselta käsin toimivan kansanmusiikkiyhtye Tallarin kanssa. Nykyisin alle tuhathenkisen inarinsaamelaisyhteisön oma musiikkiperinne livđe poikkeaa tunnetummasta pohjoissaamelaisesta joiusta. Inarinsaamen kielen tavoin livđe miltei kuoli 1900-luvun aikana, mutta 2000-luvun alussa arkistoista löytyi erityisesti Anna Morottajan isotädiltä Anna Briitta Mattukselta tallennettuja livđejä. Anna Morottaja ryhtyi paneutumaan niihin ja julkaisi työn tuloksena vuonna 2022 historian ensimmäisen livđe-levyn. Livđessä piirretään koko ihmisen tai joskus eläimen muotokuva pikemmin äänenkäytön kuin sanallisen tarinan keinoin. Livđen lumo -konsertin ohjelma koostuu pääosin Anna Briitta Mattuksen livđeistä, joita taustoittavat tarinat niiden aiheina olevista ihmisistä. Perinteisesti livđet ovat säestyksettömiä, mutta Tallarin jäsenten laaja instrumenttiosaaminen ja tarkoin mietityt sovitukset tukevat upeasti perinteistä ilmaisua. Tallari on pitänyt yllä kohta jo 40 vuotta suomalaisen juurimusiikin liekkiä sytyttäen arkistojen aarteet eloon ja luoden uutta. Uutta Tallari-kokoonpanoa kuultiin ensi kerran kesällä 2019 ja ensimmäinen levy, Luontua, nykyiseltä kokoonpanolta julkaistiin huhtikuussa 2021. Tallarin jatkuvasti uudistuva ohjelmisto kattaa laajasti kotimaista kansanmusiikkia painottuen länsisuomalaiseen viuluvetoiseen traditioon, sisältää kaustislaisen perinteen ikivihreitä, yhtyeen omia klassikoita ja uusia sävellyksiä. Anna Morottaja livđe Katri Haukilahti viulu, avainviulu, laulu Arto Järvelä cittern, gogomarimba, basso, laulu Esko Järvelä mandoliini, viulu, laulu Sampo Korva nylonkielinen kitara, haitari, kantele, basso, laulu Liput: Tapahtumassa on käytössä maksuton ennakkolippu. Liput tulevat varattavaksi 26.1.2026 alkaen tämän linkin kautta: https://www.lippu.fi/eventseries/3948857/?affiliate=tfi. Lippuja saa myös Maunulan kirjastosta. Kuva: Susanna Salokannel
