Kuvaus
Tervetuloa kokemaan kahden musiikkivideon ensiesitykset sekä kansanmusiikkia idästä ja lännestä! Antti & Isotalon Hypi, hypi, hypi -kappaleesta julkaistaan 14.6. video, jonka on kuvannut ja editoinut Olli Kari. Videolla sekä keikalla nähdään myös Milla Riskun nukketaidetta. Kuulemme lisäksi Antti & Isotalon juurevaa soitantaa ja vivahteikasta laulua, jotka maalaavat eteläpohjalaista kulttuurimaisemaa puukkojunkkareiden yhteenotoista, intohimoisesta rakkaudesta sekä yhteisön ihailunsekaisesta paheksunnasta. Antti & Isotalo -yhtyeessä musisoivat Antti Rask (laulu, ukulele), Ella Isotalo (viulu, alttoviulu, laulu) ja Elina Lappalainen (kontrabasso, laulu). Lisäksi keikalla on mukana videon tekijä Olli Kari (haitari, laulu). Laulaja ja kansanmuusikko Emmi Kuittinen julkaisee 16.6. singlen Surun synty, jonka musiikkivideon pääsemme näkemään suurelta ruudulta ennakkoon! Videon toteutuksesta vastaa kuvaaja ja ohjaaja Cristal Alakoski. Lisäksi Emmi esittää muutaman kappaleen yhdessä Antti Raskin ja Ella Isotalon kanssa. Surun synty on nimikkokappale 1.9. julkaistavalla albumilta, jossa muistellaan nuoruutta, marssitaan surun tahtiin, ikävöidään rakkaiden luo ja haetaan lohdutusta kesäaamun kauneudesta sekä pohditaan “mis on suru synnytelty, kaiho kaunis kasvatettu”. Musiikissa kuuluvat kerrostumat vanhoista runolauluista ja itkuvirsistä aina uudempiin laulelmiin saakka. Illan ohjelma klo 17.30–19 Trio Emmi Kuittinen, Antti Rask & Ella Isotalo Surun synty -videon ensiesitys Antti & Isotalo Hypi, hypi, hypi -videon ensiesitys VAPAA PÄÄSY, tarjolla alkoholittomia virvokkeita. anttijaisotalo.com, emmikuittinen.com