Etnosoi! Dizu Plaatjies & The Ibuyambo Ensemble (Etelä-Afrikka)

Kuvaus

Lämmin tuulahdus Etelä-Afrikasta Suomen talvipimeyteen!

Dizu Plaatjies on valovoimainen laulaja ja multi-instrumentalisti joka etenkin marimbastaan takoo esille vangitsevia melodioita ja hurjaa energiaa. Hän sekoittaa ennakkoluulottomasti maansa eri perinteitä omiin säveliin ja sanoihin, tuloksena hyvätuulista, menevää perinteen suuntaan kumartavaa musiikkia, jota on kutsuttu myös neoperinteiseksi.

Ibuyambo-yhtyeensä kanssa hän yhdistelee laulua, tanssia ja soittoa sekä erilaisia afrikkalaisia soittimia. Hänen sydämensä sykkii myös kansalaisoikeuksien puolesta – mistä muistuttakoon tämä vuosi, kun juhlitaan Etelä-Afrikan suuren voimahahmon Nelson Mandelan syntymää 100 vuotta sitten. Mandela on tärkeä henkilö Plaatjiesille myös henkilökohtaisesti, koska hänen vaimonsa kuuluu Mandelan sukuun.

Dizu Plaatjies on useita vuosikymmeniä kestäneen uransa aikana esiintynyt maailman arvostetuilla estradeilla kuten New Yorkin Carnegie Hallissa. Suomessa hän vieraili 1990-luvun lopussa legendaarisen Amampondo-yhtyeen kanssa, mutta Ibuyambo-kokoonpanolle Suomenvierailu on ensimmäinen. Tämä värikäs joukko ei varmaan jätä ketään kylmäksi!

Dizu Plaatjies - marimba, uhardi, umrhube
Kim Masala - rummut, marimba
Nceba Gongxeka - marimba, perkussiot ja laulu
Dibanisile Tutsu - kitara, perkussiot ja laulu
Thabisa Dinga - perkussiot, nyungwe ja laulu

Konsertin järjestää Maailman musiikin keskus.

Huom! Myös Meet the Artist -tilaisuus ma 5.11. Rikhardinkadun kirjastossa - lue lisää täältä!
Haastattelijana VTT, yliopistonlehtori Tuulikki Pietilä.

Dizu Plaatjies & The Ibuyambo Ensemble esiintyvät myös Hämeenlinnassa!
8.11. klo 19.00 alkaen Verkatehdas, Vanaja-sali
Illan aloittaa hämeenlinnalainen afrofunkkia soittava The Blassics etiopialaisen vokalistin Miki Macin kanssa.
Liput 28 € - Lisätietoja täältä.