Hanna Ryynänen, Saarijärven kantele

Kuvaus

Sävähdyttävä kanteletaiteilija Hanna Ryynänen julkaisee Taite-debyyttisooloalbuminsa perjantaina 5.5.2023. Levynjulkaisukiertueen konserteissa kuullaan Ryynäsen 21-kieliselle Saarijärven kanteleelle säveltämiä teoksia, joissa kanteletta soitetaan erilaisin puisin tikuin sekä kehollisen ilmaisun vapauttamana käsillä soitinta rummuttaen. Äänenvärien tutkiminen ja soittotapojen kokeellinen käsittely sekä runsaat vaikutteet kanteleen rikkaasta soittoperinteestä eri kansoilla ovat keskeisessä roolissa Ryynäsen musiikissa. Levyllä kuullaankin muun muassa suomalaisista, karjalaisista ja latvialaisista soittotyyleistä inspiroitunutta instrumentaalimusiikkia. Ryynäsen soitossa Saarijärven kanteleen soinnillinen rikkaus pääsee oikeuksiinsa, kun hän venyttää instrumenttinsa äärirajoja pehmeästä rajuun ja meditatiivisesta perkussiiviseen ilmaisuun. Ryynäsen vahva instrumentalismi ja vavahduttava läsnäolo kutsuvat sekä yleisön että taiteilijan itsensä aistimaan ja yllättymään soiton hetkellä syntyviin musiikillisiin maailmoihin. Esiintyjät: Hanna Ryynänen, Saarijärven kantele Musiikkitalon terassilla kuullaan ilmaiskonsertteja kesäiltapäivisin keskiviikosta lauantaihin 17.5.–29.7. klo 17!