Helsinki-Cotonou Ensemble: ”We Are Together” -julkaisukeikka

Kuvaus

Voodoo-rytmit ja jazz kohtaavat, kun suomalais-beniniläisen afrojazzin kärkinimi Helsinki-Cotonou Ensemble juhlistaa Tavastialla uutta albumiaan "We Are Together", jonka suomalainen levy-yhtiö Bafe's Factory julkaisee 23.3.2018.

Vuonna 2012 perustettu Helsinki-Cotonou Ensemble on suomalaisen maailmanmusiikin näkyvä lähettiläs maailmalla. Yhtye on esiintynyt yhdeksässä maassa yli sadan keikan verran ja julkaissut kolme kansainvälisestikin ylistettyä levyä. Kuluvana keväänä orkesteri esiintyy Tavastian lisäksi mm. Saksassa, Liettuassa, Maltalla ja Tallinn Music Week -festivaaleilla.

Helsinki-Cotonou Ensemblen musiikissa yhdistyvät beniniläiset voodoo-rytmit, tarttuvat melodiat, lennokkaat improvisaatiot ja vastustamaton energia. Yleisöä kehotetaan ottamaan tanssikengät mukaan.

"Todellakin yksi parhaista suomalaisbändeistä aikoihin. Jos kansainvälistä kokoonpanoa nyt suomalaisena tahtoo pitää"
-Kari Salminen, Turun Sanomat 21.8.2017

"Viime uudenvuoden aaton konsertti oli koko vuoden hienoimpia elävän musiikin elämyksiä. Nyt Etnosoi!-festivaalin yhteydessä pidetty levynjulkistus oli puolestaan tämän vuoden huippuja."
-Harri Römpötti, Helsingin Sanomat 6.11.2016

Helsinki-Cotonou Ensemble:

Noël Saïzonou - lead vocals & percussion
Janne Halonen - guitars & vocals
Sampo Riskilä - bass & vocals
Juha Räsänen - Drums & vocals
Mikko Pettinen - trumpet & vocals
Joakim Berghäll - saxophone & vocals
Menard Mponda - percussion & vocals
Visa Oscar - Keyboards

www.facebook.com/HelsinkiCotonouEnsemble