Kuvaus
Vuoden 2026 kansantanssiyhtye Pähiät kantaesittää tanssitaiteilija Elena Vuoksiolan ja säveltäjä Kaisa Ristiluoman kansantanssiteatteriteoksen Luutarha. Rakkaus ja kuolema kietoutuvat toisiinsa teoksessa, jossa kalmanväki välittää viestejä tämänpuoleisesta tuonpuoleiseen. Mitä sinä olisit valmis tekemään jakaaksesi vielä yhden tanssin rakkaimpasi kanssa? Luutarha edustaa uutta, suomalaista esittävää kansantanssiteatteria, joka on saanut inspiraationsa oululaisista maisemista ja pohjoisesta mytologiasta. Kulttuuritalo Valveen Valvesalin näyttämölle nousee teoksessa yli kaksikymmentä ryhmän valovoimaista laulavaa tanssijaa ja ammattimuusikoista koottu livebändi. Pähiät on oululainen, mestaruussarjaan nimetty kansantanssiryhmä, joka tunnetaan koskettavista ja kantaaottavista näyttämöteoksistaan. Pähiät palkittiin vuonna 2026 Pispalan Sottiisin vuoden kansantanssiyhtyeenä. Tunnustus on yksi merkittävimmistä palkinnoista, jonka suomalainen kansantanssiryhmä voi saada. Luutarha on osa Oulu2026-kulttuuriohjelmaa ja kulttuuri-ilmastonmuutosta. Teos toteutetaan osana Kulttuuriosuuskunta ILMEen Täältä taiteeseen -matkatoimistoa. Tule ja koe pohjoisen kansantanssin, -musiikin ja mytologian lumovoima teoksessa, joka ei jätä ketään kylmäksi! Tekijät: Käsikirjoitus, koreografia, ohjaus: Elena Vuoksiola Musiikki: Kaisa Ristiluoma Valosuunnittelu: Mika Ryynänen Näyttämöllä: Pähiät – Pispalan Sottiisin vuoden kansantanssiyhtye 2026 Esitykset Valvesalissa Ke 19.8. klo 18:30, ensi-ilta To 20.8. klo 18:30 Pe 21.8. klo 18 ja 20 Liput: Peruslippu 23 € / kannatuslippu 30 € / opiskelijat, työttömät, eläkeläiset 18 € / kouluikäiset 13 € Liput ovat myynnissä Valveen lippumyymälässä ja Ticketmasterissa. Valveen lippumyymälä (Hallituskatu 7, Oulu) avoinna ke–to klo 14–19, pe–su 12–19. Lippumyymälän tavoittaa aukioloaikoina puhelimitse numerosta 08 5584 7575. Lippuhintaan lisätään palvelumaksu tilattaessa Ticketmasterista. Ikäsuositus 7+. Teos käsittelee raskaita aiheita ja sisältää painostavaa tunnelmaa, jonka osa nuoremmista katsojista voi kokea epämiellyttävänä. Teoksen kesto: n. 60 minuuttia. Ei väliaikaa. Yhteistyössä: Kulttuuriosuuskunta ILME, Oulunsuun Nuorisoseura Taiteilijoiden työskentelyä ja teoksen toteuttamista ovat tukeneet Samuel Huberin taidesäätiö, Musiikintekijöiden rahasto, Oulun Valistustalo, Otto A. Malmin lahjoitusrahasto, Kalevalaseura ja Oulun kaupunki.
Shortly in English
The Folk Dance Group of the Year 2026 Pähiät will premiere a modern folkdance theatre work Luutarha (The Bone Garden) by dance artist Elena Vuoksiola and composer Kaisa Ristiluoma. Love and death are intertwined in the work, where the Kalmanväki (the ghostly host) convey messages from this world to the afterlife. What would you be willing to do to share one more dance with your loved one? Luutarha (The Bone Garden) represents a modern, performing Finnish folkdance theatre, inspired by the landscapes of Oulu and northern mythology. The work will feature over twenty luminous singing dancers from the folkdance ensemble Pähiät and a live band of professional musicians.
