Kuvaus
Kansantanssia, joka koskettaa ja yllättää. Pääkaupungin Karjalaiset Nuoret PKN juhlistaa 60-vuotista taivaltaan vuonna 2026 monin tavoin – vuoden avaa näyttävä kansantanssikonsertti Kirjo / Karhu, jossa perinne ja nykyhetki tanssivat rinnakkain sekä omien että kylään kutsuttujen ryhmien voimin. Konsertin ensimmäisellä puoliajalla lavalle nousevat helsinkiläiset tanssiryhmät. Illan aloittaa Susirekka esityksellään Kaikkein polska ja Oispa masurkkaa virittäen yleisön liikkeen ja rytmin maailmaan. Tämän jälkeen PKN:n omat ryhmät – Roigu, Riesku ja Poppasitko – esittävät laajennetun version teoksesta Tyttö ja tanssiva karhu, joka pohjautuu samannimiseen runoon ja lauluun. Teos tuo lavalle myyttisen ja tarinallisen maailman, jossa tanssi ja laulu kertoo rajattomasta ystävyydestä, vapaudesta ja luopumisesta. Toisella puoliajalla nähdään illan pääteos, Nuorisoseura Harmonikan kiitetty tanssiteos Kirjo. Teos kuvaa neuroepätyypillisen ihmisen tunteita ja kokemuksia erilaisuuden maailmassa modernin kansantanssin ja nykytanssin keinoin – herkästi, oivaltavasti ja koskettavasti. Neuroepätyypillisyyden muotoja on yhtä paljon kuin kokijoita; tämä on meidän tapamme pohtia ja lisätä ymmärrystä moninaisuudesta. Kirjo / Karhu on juhlakonsertti, jossa monipuolinen ja tarinallinen nykykansantanssi saa näyttämön – liike kertoo, mitä sanat eivät aina tavoita. Liput: https://www.lippu.fi/artist/malmitalo/kirjo-karhu-kansantanssikonsertti-4018792/ PKN on helsinkiläinen kansantanssiseura, jossa toimii 9 eri-ikäisten ryhmää. Tässä konsertissa mukana Ella Rautamiehen johtamat Roigu ja Riesku sekä Rami Melingin PoppaSitko. Susirekka on vuonna 2008 perustettu helsinkiläinen tanssiryhmä, joka treenaa tanssinopettaja Jari Haaviston johdolla haastavaa suomalaista kansantanssia. Nuorisseura Harmonikka Lappeenrannan Korvenkylässä toimiva seura, joka tarjoaa kansantanssiharrastuksen niin lapsille kuin aikuisillekin. Lavalla nähdäänkin monenikäistä tanssijaa.
Shortly in English
Folk dance that moves and surprises. In 2026, Pääkaupungin Karjalaiset Nuoret (PKN) celebrates its 60th anniversary with a year of special events, beginning with the concert Kirjo / Karhu. The performance brings tradition and the present together, featuring both PKN’s own groups and guest ensembles. The first half showcases Helsinki-based groups: Susirekka opens the evening with Kaikkein polska ja Oispa masurkkaa, followed by PKN’s Roigu, Riesku and PoppaSitko presenting an expanded version of Tyttö ja tanssiva karhu, a mythic and poetic piece about friendship, freedom and letting go. The second half features the acclaimed dance work Kirjo by Nuorisoseura Harmonikka. Combining modern folk dance and contemporary dance, it reflects the emotions and experiences of neurodivergent individuals with sensitivity and insight, highlighting the richness of human diversity. Kirjo / Karhu is a celebratory performance where expressive, narrative contemporary folk dance takes center stage — movement conveying what words cannot. Tickets: https://www.lippu.fi/artist/malmitalo/kirjo-karhu-kansantanssikonsertti-4018792/
Kort på Svenska
Folkdans som berör och överraskar. År 2026 firar Pääkaupungin Karjalaiset Nuoret (PKN) sitt 60-årsjubileum med flera specialprogram. Jubileumsåret inleds med föreställningen Kirjo / Karhu, där tradition och nutid möts på scenen med både egna grupper och inbjudna gäster. I första akten uppträder helsingforsbaserade grupper. Susirekka öppnar kvällen med Kaikkein polska ja Oispa masurkkaa, följt av PKN:s egna grupper Roigu, Riesku och PoppaSitko som framför en utökad version av Tyttö ja tanssiva karhu – ett mytiskt och poetiskt verk om vänskap, frihet och att våga släppa taget. Andra akten presenterar huvudnumret Kirjo av Nuorisoseura Harmonikka. Verket, som kombinerar modern folkdans och nutida dans, skildrar neurodivergenta personers känslor och erfarenheter på ett fint, insiktsfullt och berörande sätt och lyfter fram mångfalden i mänskliga upplevelser. Kirjo / Karhu är en jubileumskonsert där uttrycksfull och berättande samtida folkdans får ta plats – rörelsen förmedlar det som orden inte alltid når. Biljetter: https://www.lippu.fi/artist/malmitalo/kirjo-karhu-kansantanssikonsertti-4018792/
