Kuvaus
Liput: 5 €, lipputoimisto.fi,
Järj. Musiiki ry
Perjantaina Kaustinen sali täyttyy musiikista, kun esiintyjät 150-vuotiaan kylän joka kolkasta juhlistavat moninaista musiikkia Kaustisella. Luvassa on soittoa ja laulua niin räpistä sonaattiin kuin Konsta Jylhästä konemusiikkiin. Ennen konsertin alkua voi jo ihailla Marttojen kokoamaa Käsitöiden Kaustinen näyttelyä Kansantaiteenkeskuksen aulatiloissa. Näyttelyn avaus musiikin kera tapahtuu tuntia ennen konsertin alkua. Kaustiseen kytköksissä olevan moninaisen musiikkiin voi virittäytyä jo halutessaan etukäteen Kaustinen150-vuotta soittolistan avulla, joka löytyy Spotify suoratoistopalvelusta.
Konsertin avaavat Näppärit sekä Kaustisen pelimannien yhteissoitto, johon ovat tervetulleita mukaan kaikki pelimannit. Soittajain sormissa taipuvat perinnekappaleet Arvon alotus, Artun polkka sekä A-duuri siliavalssi. Kaustislainen viulunsoittoperinne on viimeisen vuoden aikana saanut jälleen kansallista arvostusta, kun Suomi valitsi kaustislaisen viulunsoittoperinteen haettavaksi Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle saunomisen ohella. Vanhoista pelimannisävelmistä siirrytään uuteen laulumusiikkiin, kun Alku yhtye esittää nimikkokappaleensa Alku, jonka yhtyeen kitaristit Juha-Matti Rautiainen sekä Sami Luoma sävelsivät ja sanoittivat esikoisvauvoilleen kahdeksan vuotta sitten. Konsertin loppupuolella kuullaan lisää paikallista laulutuotantoa, kun kolmekymppisiään juhliva hengellisen musiikin yhtye Nisunjyvä kajauttaa ilmoille Jussi Kentalan ja Leena Harjun musiikkia.
Tanssin ja musiikin liittoa konsertissa edustavat Kaustisen nuorisoseuran JunioriOttoset II sekä Häävi, jotka esittävät teoksen Aikamatka, jossa Kaustisen ensimmäisestä, Annakreetan radiosta tulvii ilmoille nostalgisia säveliä. Eräänlaista nostalgiaa ilmentää myös kesän paikalliseksi some-ilmiöksi kohonut KKS Kaustisen kesään -kappaleellaan. KKS tuo 30 000 katselukertaa keränneen musiikkivideonsa elävänä kaikkien kuuluville ystäviensä kera. Festivaalia-aluetta aidan takaa tarkasteleviin lyriikoihin ja Räp-sämpleen uppoutu Kälviäläisen iskelmälaulaja Rexin tunnetuksi tekemä kappale Mennään Kaustisen kesään.
Harmooni nähdään näyttämöllä totutun tämmäystehtävänsä lisäksi osana kahta klassisen musiikin kokoonpanoa. Kuparin sisarukset Jenni ja Marko duetoivat 1800-luvulla saksassa eläneen, harmoonille lukuisia sävellyksiä tehneen August Reinhardin sonaatin pianolle ja harmoonille. Lisäksi illan aikana kuullaan Antonín Dvoákin bagatelleja harmoonille ja jousitriolle Anni ja Siiri Järvelän, Veera Luomalan sekä Outi Kankaan esittäminä.
Kaustisella pelimannimusiikki, tanssimusiikki, puhallinmusiikki ja klassinen musiikki ovat ajan saatossa eläneet sulassa sovussa ja rikastuttaneet toinen toisiaan. Iida-Maria Hanhikosken ja Johanna Vanhamäki-Hanhikosken soittamissa Bartokin Romanialaisissa kansantansseissa romanialainen kansanmusiikki ja klassinen lyövät kättä yhtälailla hedelmällisellä tavalla kuin vaikka edesmenneiden säveltäjien Viljami Niittykoski ja P- H. Norgren paikallisessa tuotannossa. Ennen konsertin päättävää Kaustisen laulua musiikkilukion opettajien ”terapiayhtye” Machinous Acoustic Johns coveroi Irinan musiikkia Pauliina Näsänen laulaessa, Tallari loitsii ilmoille Kaustisen laulukirjasta tuttuja laulusävelmiä sekä Mauri Peltoniemi tulkitsee Konsta Jylhän laulun Elonkorjuun aikaan. Konserttiyleisöä luotsaa tunnelmasta toiseen illan juontajapari Sini Paasila sekä Väinö Riihimäki.
Esiintyjät 150-vuotiaan kylän joka kolkasta juhlistavat moninaista
musiikkia Kaustisella. Mukana mm. Iida-Maria Hanhikoski ja Johanna Vanhamäki-Hanhikoski, JunioriOttoset II, KKS, Kaustisen pelimannit (pelimannien yhteissoitto), Jenni Kupari-Soidinmäki&Marko Kupari, Machinous Acoustic Johns, Nisunjyvä, Näppärit, Pauliina Näsänen, Mauri Peltoniemi ja Tallari.
KÄSITÖIDEN KAUSTINEN
Näyttelyn avajaiset ennen konserttia klo 18 Kansantaiteenkeskuksen aulassa
Järj. Kaustisen Martat
Tervetuloa!
Kahvila Konsertiina avoinna.
Yhteistyössä: Musiiki ry, Kaustisen Martat