Kuvaus
Suomen Kansanmusiikkiliiton kiertueella marraskuussa nähtävä Ojajärvi Blom Ojajärvi -trio on ensimmäinen suomalaisen yläsävelhuilun eli pitkähuilun, beatboxauksen ja citternin ympärille rakentuva moderni trio. Ojajärvi Blom Ojajärvi (OBO) -trion musiikki kumpuaa yläsävelhuilujen kiehtovasta viremaailmasta ja sen inspiroimasta tajunnanvirrasta. Perinnemelodiat ja yläsävelhuilulle sävelletyt tuoreet kappaleet mukautuvat luonnonsävelasteikon lumoavaan tanssiin. Yhtye karistelee pölyt muinaisen suomalaisen yläsävelhuilun, pitkähuilun, harteilta. Trion soinnissa yhdistyvät muinainen luonnonsävelsarjaan pohjautuva yläsävelhuilun melodiikka, citternin folkrock-vaikutteinen riffittely, sekä iskevä beatboxaus. OBO-trion ohjelmisto koostuu sekä pohjoismaisista ja balttialaisista perinnemelodioista että Janne Ojajärven sävellyksistä. Yhtye sai alkunsa Janne Ojajärven pohdittua suomalaisen yläsävelhuilun eli pitkähuilun vähäistä käyttöä suomalaisissa yhtyeissä. Tämä pitkähuilun suuren potentiaalin haaskaaminen oli saatava loppumaan ja nopeasti olikin OBO-trio kasassa. Yhtyeen musiikki tarjoaa perinnekappaleiden sovituksien lisäksi yksinomaan pitkähuilulle sävellettyjä kappaleita, joka on harvinaista herkkua niin Suomessa kuin koko maailmassa. Trion esikoislevy julkaistiin syyskuussa 2020. Janne Ojajärvi – pitkähuilut, bassopitkähuilut, laulu Venla Blom – beatbox, laulu Joonas Ojajärvi – cittern, laulu
Shortly in English
Ojajärvi Blom Ojajärvi on Finnish Folk Music Association tour Ojajärvi Blom Ojajärvi is the first ever Finnish contemporary ensemble built around the traditional overtone flute, beatboxing and cittern. They mix their soundscapes in a soup bowl of unlikely instrument combinations, throwing in the ancient sound of overtone flutes, the modern yet grounded pulse of beatboxing, and the rich and earthy sound of the cittern. The ensemble started from an experiment where melodies from the ancient Finnish overtone flute were combined with different musical moods. This overtone lab focuses on the ancient tonal world of overtone flutes and other flutes with no tone holes. Ignoring genre or other limitations, it lets the flute sounds shine through beautiful melodic ambiances or trance-like beats. The trio’s repertoire includes both traditional tunes and original compositions. Janne Ojajärvi (overtone flutes, bass overtone flutes, vocals) Venla Ilona Blom (beatboxing, vocals) Joonas Ojajärvi (cittern, vocals)