Kuvaus
Folklandian jatkoilla jytää Folk Big Band!
Folklandian jatkoilla Ravintola Kaisaniemessä tällä kertaa spesiaalimeininki eli Folk Big Bandin levynjulkkarit! Jonka jälkeen tietysti Perinnearkun jamit.
Liput: 18/13 € sisältää narikkamaksun 3 € (Alennus myös Perinnearkun ja Folk Big Bandin kannatusyhdsistyksen jäsenille)
Folklandian maihinnousukortilla sisäänpääsy narikan hinnalla. Liput ennakkoon Tiketistä.
Folk Big Band on 40 henkinen kansansoitinorkesteri, jonka iso soundi on näillä leveysasteilla ainutlaatuinen. Soittimistoon kuuluu mm. viuluja, kanteleita, haitareita, kitaroita, puhaltimia ja harmooneja sekä laulua. Myös arkaaisemmat soittimet kuten jouhikko, munniharppu ja mänkeri tuovat oman sävynsä sointiin. Orkesterin muusikoista jokainen on säveltäjä, sovittaja, multi-instrumentalisti, solisti ja yhtyemuusikko. Lopputulos on ennenkuulumatonta, väkevää, tarttuvaa - se hehkuu ylpeyttä suomalaisesta kansanmusiikista! Joskus enemmän on enemmän!
Orkesteri aloitti toimintansa v. 2010 osana Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmän toimintaa. FBB valittiin Kaustisen kansanmusiikkijuhlien Vuoden yhtyeeksi 2012 ja sen suuren suosion saanut vuonna 2014 julkaistu ensi levy sai Etno-Emman 2015. Orkesterin toinen levy ”Katrilli toisesta elämästä” julkaistaan Folklandian jatkoilla la 12.1.2019.
Lisätietoja:
www.sibafolkbigband.fi
www.facebook.com/events/204742880403600/