Kuvaus
Tule juhlimaan meidän kanssa Metsän syliin-kappaleen julkaisua pe 14.11. Vakiopaineeseen. Aloitamme klo 19 ja soitamme maittavan setillisen monella tapaa liikuttavaa musiikkia. Keitä me ollaan? Räsynukke on jyväskyläläinen omaääninen kokoonpano, jonka musiikissa kansanmusiikki ja folk kohtaavat kerroksellisen tunnelmallisuuden, syvän dynamiikan ja ripauksen seikkailunhalua. Räsynuken keikalla saat liikkua ja liikuttua. Laulaja Suvi Uuran moneen taipuva ääni ja vahvat sävellykset luovat perustan, jota Räsynuken muusikot taidokkaasti täydentävät. Räsynukke on julkaissut kolme albumia. Tällä hetkellä yhtye työstää neljättä pitkäsoittoaan. Räsynukke on esiintynyt laajasti Suomessa ja kuljettanut suomalaista folk-ilmaisua myös Kiinan konserttilavoille. Kokoonpano: Suvi Uura – laulu, kurkkulaulu Olli Tanttu – kitara, laulu Vili Kallonen – perkussiot, laulu Hanna Turunen – kontrabasso Laura Vähä-Ruona – sello, laulu Emmi Tauriainen – viulu, laulu p.s. meillä on talvi-iltaan sopivaa merkkaria tarjolla. Liput 15€/10€ Kansikuva: Ari Kauppinen
