Kuvaus
Kansanmusiikkiyhtye Tallari saa torstaina 11.5. kauden viimeiseen kausikonserttiinsa Pelimannitalolla vieraakseen monipuolisen muusikon, multi-instumentalistin ja lauluntekijän Arto Anttilan. Anttila toimi Tallarin johtajana vuosina 2012–2015. Konsertin nimi ”Hyvää jatkoa” tulee Anttilan omasta kappaleesta. Omien sävellysten lisäksi illan aikana kuullaan Artolle rakkaita perinnesävelmiä Kaustiselta ja hänen isänsä, mestaripelimanni Teuvo Anttilan sävellyksiä. Anttila luonnehtii konserttiohjelman yhdistävän lapsena Kaustisella omaksutun pelimannimusiikin monipuoliseen muusikkouteen, joka on hioutunut koulutuksen ja yli 20 vuotta kestäneen ammattiuranmyötä. Sävelmät saavat kokoa ja muotoa rikkaasta instrumentaatiosta, ja ne on sovitettu Arton ideoiden pohjalta yhdessä Tallarin kanssa juuri tähän konserttiin sopiviksi. Arto Anttila aloitti soittajantaipaleensa Kaustisella Näppäreissä ja Ottosissa. Hän on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta ja on toiminut mm. Kaustisen Hääkuoron taiteellisena johtajana ja jo lähes 20 vuotta rakastetun Freija-yhtyeen basistina. Hänen isänsä, vuoden 2017 mestaripelimanni Teuvo Anttila on soittanut mm. viulua Kaustisen pikkupelimanneissa ja bassoa Kaustisen Hääpelimanneissa ja Mosalan pelimanneissa. Kuva: Lauri Oino