Kuvaus
Kansanmusiikkiyhtye Tallari käynnistelee kausikonsertissaan torstaina 1.2. nykyisen peruskokoonpanonsa viisivuotisjuhlaa. Pitempään yhtyeessä vaikuttaneet Katri Haukilahti ja Sampo Korva saivat keväällä 2019 seurakseen Arto Järvelän ja Esko Järvelän täyttämään eläkkeelle jääneiden edeltäjiensä tontteja ja tuomaan omat mausteensa soppaan. Tallari on aina ollut maan kovimpia keikkakoneita, niinpä nykyinenkin kokoonpano on ehtinyt esiintyä nelikkona, vierailijoiden kanssa ja erilaisina osakokoonpanoina jo lähes 400 kertaa, vaikka koronapandemia hiljensi keikkailua pariksi vuodeksi. ”Ensimmäiset viisi vuotta Tallarissa menivät niin että humahti! On ollut hienoa päästä kuokkimaan suomalaisen musiikin maaperää vähän isommalla kuokalla ja työskentelemään upeiden vierailijoiden kanssa. Kahta samanlaista päivää ei tässä työssä ole”, kuvailee Esko Järvelä. Vuoden ensimmäisessä kausikonsertissaan Tallari tarjoaa laajan kattauksen pelimannimusiikkiklassikoita ja tuntemattomia helmiä eri puolilta maata. Osa kappaleista paljastui Tallarin suositun some-joulukalenterin luukkujen takaa, ja konsertti tarjoaa mahdollisuuden kuulla hienot tulkinnat paikan päällä. Konsertti lähetetään myös Tallarin Youtube-kanavalla suoratoistona. Tervetulua! Kuva: Ulla Nisonen