Pentti Ojajärvi

Yleiskuvaus

Kaustinen Folk Music Festival eli Kaustisen kansanmusiikkijuhlat myönsi 2021 mes-taripelimannin arvonimen Pentti Ojajärvelle. Pentin soittimina ovat mandoliini ja kitara. Hän säveltää ja sovittaa kansanmusiikkia, sekä tekee ja esittää laulelmia. Pentin soittoharrastus alkoi 1970-luvun puolivälissä Etelä-Pohjanmaalla. Aluksi soittimena oli kitara ja myös mandoliini on ollut mukana melkein alusta lähtien. Pentti soitti omassa kylässä toimineissa tanssiorkesterissa ja pelimanniyhtyeessä, jonka ohjelmistossa oli ajan hengen mukaisesti paljon kaustislaista pelimannimusiikkia sekä paikallisten Järviseudun viulupelimannien kappaleita. Mestaripelimanni Heikki Lahti esikuvana Kiinnostus kansanmusiikkiin kasvoi ja mandoliinista alkoi tulla tärkein soitin. Rääkkylän Kihauksen pelimannikursseilla Pentti kohtasi kurssiin opettajan toimineen Heikki Lahden, jonka kanssa yhteistyö jatkui Heikin kuolemaan saakka vuoteen 2019. Heikki Lahden merkitys mandoliinin soiton ja pelimannimusiinkin opettajana sekä ystävänä oli erittäin suuri. Oli etuoikeus ja kunnia päästä Heikin yhtyeeseen seuraamaan mestarin mandoliinin soittoa lähietäisyydeltä. Näitä esiin-ymisiä oli mm. kesäisin Kaustisella, jossa kokokohtia olivat Heikki Lahden kokoamien kaustislaisten viulupelimannien kanssa soitetut puskasoitot. 2000-luvulla heräsi halu opiskella lisää kansanmusiikkia. Karelia-ammattikorkeakoulussa suoritetun musiikkipedagogi (AMK) -tutkinnon opinnäytetyön aiheena oli ”Heikki Lahden pelimannimandolinismi”. Nykyisin Pentti soittaa useassa kokoonpanossa, mm. perheorkesterissa ja toimii savonlinnalaisen Puruveden pelimannien sekä kesäisin Kihauksen pelimannileirin vetäjänä.

Julkaisut ja teokset

Pessi ja Juntti: Elämä on folkkia -cd Mestaripelimanni Pentti Ojajärven perheorkesteri: Pelimannin mopo keulii -cd

Musiikki- ja/tai tanssityylit

Pelimannimusiikki Laulelmat

Esiintymisvalmius

Valmiuksia on.

Instrumentit

Mandoliini Laulu Kitara Basso

Opetusalat

Kansanmusiikki