Suvi Uura

Yleiskuvaus

Olen laulaja-lauluntekijä, äänenkäytön ammattilainen ja muusikko. Opetan äänellä tehtäviä tehosteita, laulamista ja pidän esiintymisvalmennuksia. Instrumenttiani olen kehittänyt sekä alan kouluissa että esiintymislavoilla Suomessa ja ulkomailla. Laulun saralla olen tehnyt paljon äänityksiä sekä omille yhtyeille että tilaustyönä muille. Pidän studiotyöskentelystä, fraasien tarkasta huomisesta ja äänellisten rajojen rikkomisesta. Innostun uusista äänistä ja tarinoiden kertomisesta. Erityisosaamistani ovat erilaiset särösoundit. Pidän myös kurkkulaulusta. Minua on aina kiehtonut meidän upea luonto ja kulttuuri. Ne toimivat inspiraation lähteenä mutta myös rauhoittavana voimana.

Erityisosaaminen

Äänellä tehtävät tehosteet

Kokoonpano

Räsynukke Noumena Dorothy Polonium Canela y Ron Palo Lady Fiery & Voodudes

Julkaisut ja teokset

Rana: Rana (2009) Yolk: The present and the past (2010) BitterTwisted: BitterTwisted (2015) Räsynukke: Hajotaan Pikkuhiljaa (2012), Mosaiikki (2014), Kaksi vuodenaikaa (2016), Metsien tuolle puolen (2021), Minä rakastin metsää, Loitsu (2023) Noumena: Death walks with me (2013), Myrrys (2017) Anima (2020), Ihmisen tie (2022), Murhenäytelmä (2022) Dorothy Polonium: Tales by the Pyre (2017), Psychoccult (2020), Black Bile (2022), Goat (2022)

Musiikki- ja/tai tanssityylit

Suomenkielinen folk Metallimusiikki Argentiinalainen tango (laulu) Blues Jazz, laulelma

Instrumentit

Laulu Piano Jouhikko (alkeet)