Seitsemättä kertaa järjestettävä Kansanmusiikin ja kansantanssin päivä (KamuKanta-päivä) kokoaa alan harrastajat ja ammattilaiset ympäri Suomen soittamaan, tanssimaan ja laulamaan. Verkossa KamuKanta.fi-sivuston Livelavalla voi sukeltaa kansanmusiikin ja kansantanssin syövereihin. Haastamme radiot soittamaan kansanmusiikkia ja mediat nostamaan tekijöitä esiin!
Tänä vuonna päivän ohjelmassa on Helsingissä Kansantanssin Kevätriemua! -konsertti, jossa Nuorisoseura Karjalan nuorten värikäs kansantanssi- ja -musiikkitapahtuma tarjoaa lähes 200 esiintyjän voimin elämyksen. Helsingissä voi myös kuulla etnoteknoyhtye Suistamon Sähköä itähelsinkiläisten omassa Idän kyläjuhlassa Stoan aukiolla, johon on vapaa pääsy. Taideyliopiston kansanmusiikin aineryhmän nuorisokoulutuksen yhtye NirSo on kuluneen vuoden aikana tehnyt matkan juurilleen ja omille mielenkiinnon maille ja esiintyy Helsingissä Musiikkitalon Kesäkonsertissa.
Rovaniemellä Siepakat kertovat hukutettujen kylien tarinan palkitussa kansantanssiteoksessa Tumman laineen rannat. Kaustisella Kansanmusiikin ja kansantanssin päivää voi juhlia Ottosten Tanssien mielenmaisemia -konserteissa Kansantaiteenkeskuksessa, jossa on luvassa runsas kattaus Ottosten eri ikäisten tanssijoiden uusia ohjelmia ja taidonnäytteitä sekä kuusi pelimanniyhtyettä. Kaustisella julkaistaan myös Tallarin musiikkivideo Ritva Talvitien kappaleesta Ystävyydelle. Oulun lähellä järjestetään kansanmusiikkia sisältävä Pohjois-Pohjanmaan paikallishistoriasta inspiroituva liveroolipeli Helavalkeat.
Kontiolahdella Karelia Folk järjestää Pajot, jossa esiintymässä ovat muun muassa Pauanne ja Vilma Jää. Kuhmossa Keiketys järjestää avoimen kansantanssikurssin Tuomas Alamikkelän johdolla, jossa pääsee tanssimaan kansanomaisia paritansseja ja osallistujille räätälöityä koreografiaa, joka esitetään tulevan kesän Sommelossa.
Kansanmusiikin ja kansantanssin päivänä julkaistaan ensimmäinen jakso podcastista Ei suomalaiset tanssi, jossa Riina Hosio, Hanna Poikela ja Daniel Wallenius keskustelevat kansantanssin yhteisöllisyydestä vieraidensa Helmi Järvensivun ja Petri Kauppisen kanssa. Tässä kansantanssiaiheisessa podcastissa yritetään koukuttaa ne, jotka eivät vielä ole kuulleet kansantanssin ilosanomaa sekä tarjoamaan uutta tietoa ja keskusteltavaa myös vanhoille tanhufiileille. Podcastia on nauhoitettu vuosina 2022-2023 ja jaksoissa on vieraita kansantanssin kentän eri laidoilta.
Kansanmusiikki soi myös Radio Helsingin podcastissa Juurimultaa, jonka juurimusiikkiyhtye Juurakko julkaisi 5.5.2023. Podcast Musiikin juurilla julkaistiin keväällä 2022, jossa etsitään Suomen alueen musiikillisia juuria, keskustellaan kansanmusiikin eri tyyleistä, eettisistä kysymyksistä ja siitä miten kansanmusiikki kuuluu tänä päivänä.
Digitaalisesti voi juhlia myös KanTaMus-videoiden tänä keväänä julkaistua kokonaisuutta. Videot löytyvät KamuKannan Livelavalta osoitteesta www.kamukanta.fi/livelava. KanTaMus-hankkeen (ESR, OAMK, Oulun yliopisto) tavoitteena on ollut edistää kansantanssin ja -musiikin alan työllisyyttä kehittämällä yhteistä kansantanssin ja -musiikin pedagogiikkaa niin digitaalisesti kuin lähikontaktissa.
Livelavalle voi lisätä videoita kuka tahansa KamuKanta-päivää varten aivan viime metreille saakka. Yleisö voi osallistua päivään omalta kotisohvalta katsomalla taltiointeja, soittamalla videoiden mukana ja opetella kansantansseja tutoriaalien avulla. Livelavalta löytyykin jo laaja kirjo yksittäisiä kappaleita, tutoriaaleja ja taltiointeja alan seminaareista.
Teemapäivän visuaalista materiaalia saa käyttää vapaasti! Materiaalit löytyvät suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Teemapäivän virallisen visuaalisen ilmeen sisältäen logon sekä erilaisia sosiaalisen median kuvakkeita löydät tästä kansiosta. Materiaalit on suunnitellut Paula Susitaival.
Kansanmusiikin ja kansantanssin päivää koordinoi ja KamuKanta-sivustoa ylläpitää Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus (KEK). Kansanmusiikin ja kansantanssin päivää vietetään vuosittain äitienpäivästä seuraavana lauantaina.
Lisätietoa tapahtumista: https://kamukanta.fi/tapahtumat/
Aihetunnisteet: #kamukantapäivä #kansanmusiikki #kansantanssi #kamukanta
Lisätietoa:
Hanna Poikela, toiminnanjohtaja
Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus (KEK)
www.kansanmusiikkikansantanssi.fi
toiminnanjohtaja@kansanmusiikkikansantanssi.fi
0407786358