Kuuden naisen lauluyhtye Mielukas on tehnyt levylliset laulumusiikkia Inkeristä, Ranskasta, Makedoniasta ja saamelaisilta. Laulamisen lisäksi osa naisista myös soittaa levyllä. […]
Tyyppi: Äänite (fyysinen tai digitaalinen)
Jimmy Träskelin: Tuulisen kylän poika
Hankoniemeltä Keski-Pohjanmaan maisemiin päätyneen laulaja-lauluntekijän esikoissoololevy ruotii aiheitaan folkin, bluesin, oldtimen ja suomalaisen pelimannihuuliharppumusiikin keinoin. […]
Mäntyharjun huuliharpistit: Huuliharppu ja kulkurit
Mäntyharjun kansalaisopiston huomassa toimiva yhtye on tehnyt innokkaasti työtä huuliharppumusiikin tunnettuuden ja elinvoimaisuuden hyväksi Suomessa. Huuliharpun soitto oli jo vuonna 2003 kansalaisopiston ohjelmassa ja siitä lähtien nyt jo 14-henkiseksi kasvanut orkesteri on harjoitellut ja esiintynyt opettajansa Ilkka Matikan johdolla. […]
Metrofolk: Metrofolk
Metrofolk-yhtye on helsinkiläinen, omien sanojensa mukaan metrofolkkia soittava yhtye joka syntyi vuonna 2003. Yhtyeen sointi on omaperäinen ja monimuotoinen. Kuultavissa on folkin historiaa, Irlannin kaikuja, Pihasoittajia ja häivähdys pelastuarmeijan kuoroa. […]
Suden aika: Ilokivi
Mielenkiintoisia sävellyksiä ja sovituksia niin soolo- kuin stemmalaululle, perinnetä kunnioittaen. Ilokivi-levyllä tekstit ovat pää-asiassa perinteisiä kalevalalaisia. Tarinat vaihtelevat raudan synnystä emon huoliin ja tunnelmat ilpeydestä haikeuteen. […]