Tiivistelmä Tämä kirjallinen työ on osa Outi Pulkkisen taiteellista tohtorintutkintoa Sileän tilan laulu Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Kirjallisessa työssä avataan taiteellisen tutkinnon harjoitusmenetelmien kehittymistä ja harjoitusprosesseja, joiden kautta taiteellinen tutkimus tehtiin. Tutkimus keskittyi kokonaisvaltaisen improvisaation kehittämiseen ja suomalaiseen arkaaiseen musiikkiin, erityisesti runolauluun. Kokonaisvaltaisen sooloimprovisaatiomenetelmän kehitystyössä tutkimuksen kohteita olivat esiintyjäntietoisuus, itseohjaus, lihas-, kuulo- ja tunnemuisti, ilmaisullisten elementtien yhteys […]
Tyyppi: Verkkojulkaisu
Kurki-Suonio Sanna: Laulajan hiljainen haltioituminen
Kansanlaulun tehtävä kautta aikojen on ollut viihdyttää, lohduttaa, säestää työtä, kertoa tarinoita. Olen kokenut, että varsinkin näistä viimeisessä eli tarinoiden välittämisessä kuulijoille, on erityisen tärkeää, että kertoja on itse sanojensa takana, läsnä tarinan kerronnassa. Mitkä sitten ovat ne musiikilliset keinot, joilla laulaja voi syventää omaa läsnäoloaan välittäessään laulujen tunnelmia ja tarinoita kuulijoille? Minkälaisia työkaluja omasta […]
Rantanen Saijaleena: Laulun mahti ja sivistynyt kansalainen : Musiikki ja kansanvalistus Etelä-Pohjanmaalla 1860-luvulta suurlakkoon / Rantanen, Saijaleena.
Tutkimus selvittää, millä tavalla 1800-luvun puolivälin jälkeen käynnistynyt joukkojärjestäytymisen läpimurto vaikutti vallitsevaan musiikkikulttuuriin Etelä-Pohjanmaalla. Aktiivisen kansanvalistustoiminnan ja sitä seuranneen järjestäytymisen myötä raittiusliike, nuorisoseuraliike, työväenliike, vapaapalokunnat sekä lukuisat yhteiset juhlat, tapahtumat ja uudenlainen harrastustoiminta alkoivat koota ihmisiä yhteen kaupungeissa ja maaseudulla. Uusien joukkoliikkeiden musiikki erosi selvästi totutusta. Näkyvimpiä ilmiöitä olivat laulukuorot ja torvisoittokunnat, jotka olivat keskeinen […]
MUTKANKIVERÄ
Skriftligt publikation för Piia Kleemola’s artistisk Doctor examen in Sibelius Akademin. […]
Roope Aarnion Soolojamit – Pelimannimusiikin mukanasoittomateriaali
Läromaterial för längre hunna musikstuderande. Utgångspunkten har varit att skapa en bakgrundsinspelning av finländsk spelmansmusik i jamsessionanda, ämnad för självstudier. […]