Vuoden 2022 kansanmusiikkilevy -äänestyksen voittaja on Susanna Leppänen & Vallitseva tilanne: Ptitsi pajut

Kansanmusiikki-lehti ja KamuKanta.fi-sivusto julkistavat 14. kertaa Vuoden kansanmusiikkilevy -palkinnon tulokset. Voittaja selviää yleisön ja ammattilaisraadin äänestysten yhteistuloksena. Yleisöääniä tuli 1049 kpl. Ammattilaisraati koostuu kansanmusiikin uusia julkaisuja aktiivisesti seuraavista, alalla työskentelevistä henkilöistä. Ammattilaisraadissa äänensä antoi 34 henkilöä.

Vuoden kansanmusiikkilevy -sarjan voittaja on Susanna Leppänen & Vallitseva tilanne -yhtyeen Ptitsi Pajut -levy. Kanteletar ja muu perinnerunous on inspiroinut Leppästä säveltämään linnuista kertovien tarinoiden lisäksi lauluja erityisesti kuoleman eri sävyistä. Vanhemman ja runollisen suomen kielen rikkaus ja rytmi on toiminut pitkään haudutellun levyn laulujen inspiraationa. Vuoden kansanmusiikkilevy -tunnustuksen myöntävät Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus ja Kansanmusiikki-lehti.

Muusikot:
Susanna Leppänen: haitari ja laulu
Leeni Hämynen: viulu, mandoliini ja laulu
Eerik Samula: kitara
Väinö Huhtanen: kontrabasso ja laulu
Julkaisija: Panama-levyt 2022

Yhteystiedot: Susanna Leppänen, susanna.lepp@gmail.com, puh. 040 5540635

Folklandia-risteilyllä järjestettävässä Eläköön Folk! -gaalassa 13.1.2023 palkittiin kansanmusiikin, kansantanssin sekä maailmanmusiikin kiinnostavia ja ansioituneita toimijoita. Eläköön Folk! -gaala kuuluu “Yhdessä Folkin Aallonharjalla” -kokonaisuuteen,  jonka muodostavat FolkForum-seminaari 13.1., Folklandia 13.-14.1. sekä mahdolliset muut tilaisuudet tuona viikonloppuna.

Aikaisemmat Vuoden Kansanmusiikkilevyt löydät täältä: https://kamukanta.fi/aikaisemmat-tunnustukset/

Lisätietoja palkinnosta:

  • Kansanmusiikki-lehti, www.kansanmusiikki-lehti.fi
    päätoimittaja Sauli Heikkilä, 045 6711868, lehti@kansanmusiikkiliitto.fi
  • Suomen Kansanmusiikkiliitto, www.kansanmusiikkiliitto.fi
    toiminnanjohtaja Päivi Ylönen-Viiri, 0500 431 913, toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi
  • kamukanta.fi / Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus,
    toiminnanjohtaja Hanna Poikela, 040 778 6358, toiminnanjohtaja@kansanmusiikkikansantanssi.fi