Karjalazet bessodat

Kuvaus

Karjalainen musiikki ja tanssi kohtaavat ainutlaatuisessa konsertissa Karjalaisten kesäjuhlien lauantain iltapäivässä Euroopan Kulttuuripääkaupungissa. Karjalankielistä kansanmusiikkia esittävä Burlakat-yhtye ja Pääkaupungin Karjalaisten Nuorten (PKN) tanssiryhmät tuovat lavalle huikean kokonaisuuden, jossa laulut ja tanssi kietoutuvat saumattomasti yhteen. Luvassa on ennen näkemätön yhteisesitys, jossa sekä vauhdikkaat että herkkävireiset karjalaiset sävelet saavat rinnalleen vahvan tanssin ilmaisun. Burlakat ja PKN tekevät nyt yhteistyötä ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen – edellisestä yhteisestä projektista on kasvanut uusi, entistä näyttävämpi ja vaikuttavampi kokonaisuus. Lavalle tuodaan suuria tunteita ja valtava määrä karjalaista menoa ja meininkiä! Burlakat tunnetaan vahvasta, karjalankielisestä nykykansanmusiikistaan, jossa perinne ja uudet sävyt yhdistyvät omaleimaisella tavalla. Yhtyeen perustaja Johanna Koukkunen on jo vuodesta 1995 Burlakoiden kanssa jatkanut isänsä fil.tri Heikki Koukkusen aikanaan aloittamaa karjalankielisen musiikin elvyttämistä ja tuonut sitä nykypäivään. PKN puolestaan on Helsingissä toimiva, tänä vuonna 60 vuotta täyttävä seura, joka vaalii ja uudistaa karjalaista tanssi- ja perinnekulttuuria. Toiminta on aktiivista ja kasvavaa: mukana on tällä hetkellä yhdeksän eri-ikäisten tanssijoiden ryhmää. Konsertissa kuullaan perinteisiä karjalaisia lauluja ja Burlakoiden omia sävellyksiä, joihin koreografiat ovat karjalaisen tanssiperinteen pohjalta luoneet Rami Meling ja Ella Rautamies. Tule kokemaan karjalaisen musiikin ja tanssin juhla. Tulgua terveh! Burlakat Johanna Koukkunen, laulu Sirkka Kosonen, laulu ja kantele Pauliina Lerche, laulu ja viulu Lasse Eronen, haitari Jukka Kyllönen, lyömäsoittimet ja kitara Vesa-Pekka Pisto, basso Pasi Tolvanen, kitara Pääkaupungin Karjalaiset Nuoret Riesku (16-20 v), opettaja Ella Rautamies Roigu (20-30 v), opettaja Ella Rautamies Poppasitko (30+), opettaja Rami Meling Tuotanto Karjalainen Nuorisoliitto

Shortly in English

Karelian music and dance come together in a unique concert during the Saturday afternoon programme of the Karelian Summer Festival in the European Capital of Culture. The Karelian-language folk music group Burlakat and the dance ensembles of Pääkaupungin Karjalaiset Nuoret (PKN) present an extraordinary collaboration where music and dance blend seamlessly. Expect an unforgettable performance filled with both energetic and tender Karelian melodies, brought to life through powerful dance expression. This marks the first collaboration between Burlakat and PKN in over 20 years, resulting in a new and even more spectacular artistic production full of emotion, energy, and Karelian spirit. The concert features traditional Karelian songs and Burlakat’s original compositions, with choreography by Rami Meling and Ella Rautamies, inspired by Karelian dance traditions. Come and experience a celebration of Karelian music and dance – Tulgua terveh!

Kort på Svenska

Karelsk musik och dans möts i en unik konsert under den Karelska sommarfestivalens lördagseftermiddag i Europas kulturhuvudstad. Det karelskspråkiga folkmusikbandet Burlakat och dansgrupperna från Pääkaupungin Karjalaiset Nuoret (PKN) bjuder på en enastående föreställning där sång och dans smälter samman. Publiken får uppleva både fartfyllda och känslofyllda karelska melodier i samspel med starkt dansuttryck. Burlakat och PKN samarbetar nu för första gången på över 20 år – och resultatet är en ny, ännu större och mer imponerande helhet fylld av känslor, energi och karelsk glädje. Konserten innehåller traditionella karelska sånger och Burlakats egna kompositioner, med koreografi av Rami Meling och Ella Rautamies, inspirerad av den karelska danstraditionen. Kom och upplev en fest för karelsk musik och dans – Tulgua terveh!