KEKin uusi hallitus on valittu – uutena puheenjohtajana aloittaa Petri Hoppu Hallitus 2019 Petri Hoppu, puheenjohtaja Jukka Heinämäki Hilu Toivonen-Alastalo […]
Kategoria: Uncategorized
KULTTUURIT KOHTAAVAT HAAPAVESI FOLK MUSIC FESTIVAALILLA 2019
Kulttuurit kohtaavat jälleen Haapavedellä ensi kesänä. Etnogaalan Risteys-palkintoehdokkaaksi valittu festivaali lähtee uudelle vuosikymmenelleen laajasti eri musiikkikulttuureja esittelevällä ohjelmistolla. Soittimista esille nousee erityisesti haitari. Kansanmusiikin ohella festivaalilla kuullaan tuttuun tapaan kotimaisia populaarimusiikin tähtiartisteja ja tulevana kesänä esiintyjien joukossa on myös pitkään festivaalille toivottu folkmetallin kärkinimi. […]
Museovirasto on jakanut avustuksia aineettoman kulttuuriperinnön sopimuksen mukaisiin yhteistyö- ja kehittämishankkeisiin sekä maailmanperintökohteiden tutkimus- ja kehittämishankkeisiin
Museovirasto on jakanut 113 700 euroa aineettoman kulttuuriperinnön sopimuksen mukaisiin yhteistyö- ja kehittämishankkeisiin yhteisöille, kansalaisjärjestöille ja muille tahoille. Haku tähän tarkoitukseen oli avoinna ensimmäistä kertaa. Avustusta sai 12 hakemusta, joiden saama keskimääräinen avustussumma oli 9 475 euroa. […]
Folk Big Bandin levyn julkkari veti jatkoille ennätysyleisön!
Folk Big Bandin levyn julkkari veti jatkoille ennätysyleisön! SibA Folk Big Bandin levyn, Katrilli toisesta elämästä, julkaisukonsertti veti perinteisille Folklandian jatkoille noin 400 kuulijaa! Ravintola Kaisaniemi pullisteli liitoksistaan väen paljoudesta ja tunnelma oli sen myötä katossa! Perinnearkun järjestämät jatkot aloittivat yddistyksen kevät kauden 2019 klubisarjan, joita ovat lisäksi: […]
Palkinnot ja tunnustukset ”Eläköön Folk! - Folklandia palkitsee”
Palkinnot ja tunnustukset ”Eläköön Folk! - Folklandia palkitsee” ”Eläköön Folk! - Folklandia palkitsee” Vuosittaisella kansanmusiikin ja kansantanssin Folklandia-risteilyllä Silja Europa 11.1.2019 palkittiin ja kannustettiin alan tekijöitä ja toimijoita: […]