Kansanmusiikin ja kansantanssin päivää juhlitaan verkossa Livelavalla ja pienimuotoisesti yhteen kokoontuen ympäri Suomea! Livelavalta löytyy mm. Tuulettaren konsertti, Loituman uusi video Ievan polkasta ja videoita kaikista Vanhoista pelimannisävelmistä sekä FolkJamista.
Viidettä kertaa järjestettävä Kansanmusiikin ja kansantanssin päivä (KamuKanta-päivä) kokoaa alan harrastajat ja ammattilaiset ympäri Suomen soittamaan, tanssimaan ja tuulettamaan kansallispukujaan lauantaina 15. toukokuuta.
Pääpaino viime vuoden tapaan KamuKanta-päivän juhlinnassa on verkossa, jossa kamukanta.fi sivuston Livelavalla voi sukeltaa kansanmusiikin ja kansantanssin syövereihin. Livekonserttina lauantaina klo 19 nähdään Saura Live International, jossa esiintyy kansainvälisillä lavoilla kiertävä Tuuletar ja juontajana toimii musiikkitoimittaja, taidekriitikko ja muusikko Jean Ramsay. Tilaisuus on englanniksi.
Lauantain videojulkaisuna saamme ensiesitykseen legendaarisen Loituma-yhtyeen uuden videon Ievan polkasta. Loituman alkuperäislevytys kappaleesta on tehty 1995, jonka jälkeen kappale saavutti suuren suosion aluksi kotimaassa. 2000 luvun alusta lähtien Loituman sovitus kappaleesta on muuttunut kansainväliseksi internet-ilmiöksi, joka leviää edelleen kulovalkean lailla internetin ja sosiaalisen median eri kanavilla. Ievan polkan levytetty versio on ollut vuonna 2006 myös Venäjän myydyin puhelimen soittoääni.
Uutta oppia KamuKanta-päivänä voi puolestaan ottaa Roope Aarnion kevään aikana YouTubeen soittamista 94:stä kappaleesta Vanhoja pelimannisävelmiä kokoelmasta tai Rami Melingin, Folk Ramin, eri medioiden otsikoihin nousseen FolkJamin videolta.
Lisäksi kansanmusiikkiyhdistykset ympäri Suomen ovat ilmoittaneet järjestävänsä yhteissoittoja tai esiintymisiä koronarajoitusten sallimissa rajoissa ja Klaukkalan Kansantanssijoiden yhteinen tanssivideo nimeltään Onni Tanssista julkaistaan myös KamuKanta-päivän kunniaksi. Kaikki mainitut videot löytyvät sivustolta lauantaina.
“Kansanmusiikin ja kansantanssin aktiivien järjestämät tapahtumat eri puolilla Suomea kertovat oman “juhlapäivän” merkityksellisyydestä. Kansanmusiikki ja kansantanssi on parhaimmillaan yhdessä tehtyä ja koettua yhteisöllistä toimintaa. Pandemiavuoden jälkeen yhdessä tekemiselle on todellinen tilaus”, kertoo Piia Kleemola-Välimäki, Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen (KEK) puheenjohtaja.
Livelavalle voi lisätä videoita vielä kuka tahansa KamuKanta-päivää varten aivan viime metreille saakka, jolloin voidaan keskittyä sisällöstä nauttimiseen, videoiden mukana soittamiseen ja uusien askelten oppimiseen olohuoneen omalla lavalla. Videoita voi lisätä Livelavalle koko ajan myös takautuvasti. Livelavalta löytyykin jo laaja kirjo yksittäisiä kappaleita, tutoriaaleja ja seminaareja.
Kansanmusiikin ja kansantanssin päivää koordinoi ja KamuKanta-sivustoa ylläpitää Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus (KEK). Kansanmusiikin ja kansantanssin päivää vietetään vuosittain äitienpäivästä seuraavana lauantaina.
Aihetunnisteet: #kamukantapäivä #kansanmusiikki #kansantanssi #kamukanta
Lisätietoa:
Sirpa Lahti, toiminnanjohtaja
Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus (KEK)
www.kansanmusiikkikansantanssi.fi
www.kamukanta.fi
toiminnanjohtaja@kansanmusiikkikansantanssi.fi
040-7384736