Raakaa tradia -taiteilijakollektiivi kutsuu yleisön kekrijuhlaan herättämään henkiin unohtuneet juhlinnan tavat
Muinaissuomalainen sadonkorjuun ja vainajien juhla, kekri, järjestetään kolmella paikkakunnalla. Kekrin möröt ja mystiikka odottavat yleisöään tunnelmallisissa ja intiimeissä tapahtumapaikoissa Hämeenlinnassa Suistoklubilla, Hyvinkäällä Baana Pubissa ja Oulussa Pikisaaressa. Kekrijuhlissa yleisö voi kokea jotain uutta ja ennennäkemätöntä, samalla kun muu kansa viettää suomalaisille tutummaksi tullutta halloweenia.
Kekrijuhlien järjestäjä on Raakaa tradia, perinteen uudelleentulkitsijoiden yhteisö, joka yhdistää kansanmusiikin, kansantanssin ja visuaaliset taiteet intohimoisesti. Heidän tavoitteenaan on tuoda perinteet eläväksi tässä päivässä rikkoen rajoja sekä perinnekäsitysten että esiintyjien ja yleisön välillä.
Kekrijuhlassa vieraatkin kutsutaan mukaan lauluun ja tanssiin. Vapaaehtoinen osallistuminen mahdollistaa yleisölle aktiivisen roolin kekrijuhlien sisällä. Raakaa tradia -yhteisön rautaiset tanssin ja musiikin ammattilaiset johdattavat yleisönsä syvälle kekriperinteen maailmaan esittävän taiteen ja yhteisöllisen osallistumisen keinoin. Tapahtuman aluksi jokainen osallistuja pääsee luomaan itselleen kekrikruunun juhlamenoja varten ohjatussa työpajassa.
Yleisö tutustuu maatalousyhteisön vuoden tärkeimpään juhlaan, jolloin vietettiin villisti satovuoden päätöstä ja uuden vuoden alkua. Kekrillä ei ollut virallista päivämäärää, vaan sitä juhlittiin kun karja oli tuotu sisätiloihin ja jyvät olivat laareissa. Kekrin aikana kestitettiin vieraita ja vainajia sekä laulettiin, tanssittiin ja pukeuduttiin naamioihin. Kekrijuhlissa vierailee mystinen kekritär ja villejä kekrimörköjä, joiden kerrottiin kulkeneen talosta taloon joko hupia etsimässä tai pelottelemassa. Jos vieraita ei kestitty kunnolla, saatettiin isäntäväkeä uhata uunin rikkomisella.
Työryhmällä on vuosien kokemus yleisön kohtaamisesta tanssin ja musiikin keinoin: “Rakennamme esitykset lisäten osallisuuden kynnyksiä asteittain. Aluksi mukana voi olla osallistuen laulujen kertauksiin omalla paikalla ja lopulta itsensä voi löytää katrillin tiimellyksestä. Aina on kuitenkin vaihtoehtona jäädä omalle paikalle nauttimaan menosta vain katsojana, ketään ei pakoteta mukaan.”, kertoo Raakaa tradia -työryhmän perustajajäsen Hanna Poikela.
Kekrijuhlien tanssija Béla Gazdag haastaa yleisöä pohtimaan omaa suhdetta kotimaiseen perinteeseen. “Halloweenhan on hauska ja mukava juhla, jonka päiväkotilapsia myöten kaikki tuntevat. Tämä kekrihän on meidän omaa perinnettä, joka on monelle vieraampaa kuin Amerikasta tuotu saman vuodenajan vainajien juhla.”
Tanssija Riina Hosio avaa Raakaa tradia -ryhmän voimakasta ominaisuutta, monitaiteisuutta. “Näissä juhlissa taiteiden välisen toiminnan mahdollisuudet pääsevät valloilleen, kun tanssi, musiikki ja visuaaliset taiteet käsityöperinteestä valotaiteeseen rakentavat yhteistä teosta vaikuttaen ja vaikuttuen toinen toisistaan. Kansantaiteissa monitaiteisuus on luontevaa ja oikeastaan sisäänrakennettuakin – taidemuotoja ei välttämättä ole edes mielekästä erotella toisistaan.”
Raakaa tradia ry:n Kekrijuhlat on osa työryhmän työskentelyjaksoa, jonka aikana taiteilijat ovat uppoutuneet suomalaisiin vuotuisjuhliin arkistoja tutkimalla ja taiteellisella tutkimuksella Koneen Säätiön tuella. Perinteet tuodaan eläväksi yleisölle raikkaalla otteella, joka tempaa mukaansa. Yhteisö on aikaisemmin toteuttanut muun muassa Nuuttijuhlien uudelleentulkinnan Folklandia-risteilylle, joka yleisön palautteen mukaan “vei hurmaavasti mukanaan” ja “toi yleisön osallistamisen ja virtuoottisten esitysosuuksien yhdistämisen uudelle tasolle”.
Kekrijuhlat järjestetään:
20.10. Hämeenlinna / Suistoklubin Kekri
26.10. Hyvinkää / Baana Pubin Kekri
8.11. Oulu / Mallassaunan Kekri
Liput ovat myynnissä Nuorisoseurojen Puoti-lippukaupassa.
Valokuvat median käyttöön: https://drive.google.com/drive/folders/1uLj2H-O8IN637CrUUh8TWNZCLXXgqYaC?usp=share_link
TEKIJÄTIEDOT:
Esiintyjät (vaihtelevat paikkakunnittain):
Béla Gazdag, tanssi
Riina Hosio, tanssi
Emma Kantelinen, tanssi
Jouko Kyhälä, huuliharppu, harmooni, kantele
Jonna Lankinen, viulu
Joonas Luomala, tanssi
Arttu Peltoniemi, tanssi
Hanna Poikela, tanssi
Petri Prauda, cittern, munniharppu, säkkipilli
Sara Puljula, basso ja lyömäsoittimet
Dramaturgia:
Oskari Kaarne
Visuaalinen suunnittelu:
Laura Hannula, puvut
Elli Kujansuu, valot
Paula Susitaival, muotoilu
Tuottajat:
Siiri Suoniemi
Hanna Poikela
Tuotanto:
Raakaa tradia ry
Tuki:
Koneen Säätiö
Tuotantoyhteistyökumppani:
Ruuhka-Suomen Nuorisoseura ry
Kanavat:
Instagram ja Facebook: @raakaatradia
LISÄTIETOJA ANTAA
Raakaa tradia ry
- Hämeenlinna: Siiri Suoniemi, tuottaja 050-9116079
- Hyvinkää, Oulu: Hanna Poikela, taiteilija-tuottaja 040-7786358