Yleiskuvaus
Raakaa tradia ry on perinteen uudelleentulkitsijoiden yhteisö. Monisukupolvinen taidekollektiivi koostuu tanssin, musiikin ja visuaalisten taiteiden ammattilaisista. Kansantanssi ja -musiikki sijoittuvat ehkä nyky-Suomessa taiteen marginaaliin mutta ovat korvaamaton osa taiteen diversiteettiä ja 10000-vuotista jatkumoa. Uskomme, että traditio intohimolla tehden on kiinnostusta ja tunteita herättävää myös tämän päivän ihmisille. Raakaa tradia ry on perustettu lokakuussa 2021 Helsingissä. Tätä ennen kokoonpano on toiminut yksityishenkilöistä koostuvana työryhmänä. Raakaa tradia tähtää rakenteellaan kestävään ja pitkäaikaiseen taiteelliseen toimintaan. Monisukupolvisen tekijäjoukon taiteilijoiden syntymävuodet ulottuvat 1960-luvulta 2000-luvun kynnykselle. Taustoiltaan ryhmässä on jäseniä musiikin tohtorista kandidaattivaiheen opiskelijaan. Tuotamme korkeatasoisia ja monimuotoisia esityksiä erilaisille yleisöille monenlaisissa ympäristöissä. Taidekäsityksemme ytimessä on kansanperinteen näyttäminen energisessä ja valoisassa, eteenpäinmenevässä nykymuodossaan - unohtamatta elämän monia sävyjä. Tuomme esille omaa tinkimätöntä ajattelua tuoden videolle ja näyttämölle myös valtavirralle vaihtoehtoisia tarinoita, kuvia, näkökulmia ja tapoja tehdä. Tanssi ja musisointi etenevät tasavertaisina prosessin alusta asti yhdessä, toisiaan aistien ja käyden dialogia samassa tahdissa hengittäen.
Shortly in English
Raw Trad Group and it’s background association Raakaa tradia ry is a community of tradition’s reinterpreters. Multigenerational art collective consists of dance, music and visual art professionals. Althoug in modern Finland folk dance and folk music are situated in art’s marginal, they are an irreplaceable part of art’s diversity and a thousand-year-long continuum. We believe that tradition made and handled with passion is interesting and arouses feelings in today’s audiences. Raw Trad Association (Raakaa tradia ry) was established in October 2021 in Helsinki, Finland. Before it’s establishment, the artists have worked together as a collective of private persons.
Julkaisut ja teokset
Perinteen uudelleentulkitsijoiden yhteisö Raakaa tradia julkaisee ensimmäisen teoksensa yhtä aikaa Bar Ö:ssä ja YouTubessa 13.1.2023. Lyhytelokuva Kråkedansin esittelee monisukupolvisen taidekollektiivin, joka koostuu tanssin, musiikin ja visuaalisten taiteiden ammattilaisista. Kråkedansin on kulkue menneeseen maailmaan, jossa eläintanssit loivat yhteyttä luontoon ja näkymättömään. Naamioiden taakse kätkeytyvät tanssijat ja soittajat uudelleentulkitsevat Raippaluodossa 1904 muistiinmerkityn tanssin ja sävelmän Kråkedansin ja Iisalmen talvikäräjien pöytäkirjaan 1679 muistiinmerkityn kalkkunaleikin. Raakaa tradia -kollektiivin tavoite on herättää esivanhempien tavat, tanssit ja sävelet eloon näyttämöllä, klubeilla ja kyläjuhlissa. Nuutinpäivänä julkaistava Kråkedansin on osa Raakaa tradia -yhteisön vuotuisjuhlaperinteistä ammentavaa, tulevaa teossaagaa. Taiteellinen ennakkosuunnittelu: Oskari Kaarne, Riina Hosio, Hanna Poikela, Petri Prauda ja työryhmä Kuvaaja: Vilma Tihilä Leikkaus: Oskari Kaarne Esiintyjät: Riina Hosio, Jouko Kyhälä, Jonna Lankinen, Arttu Peltoniemi, Hanna Poikela, Petri Prauda, Sara Puljula, Timo Saari Sävellys: Trad./Petri Prauda Sovitus: Petri Prauda, Jonna Lankinen, Sara Puljula, Jouko Kyhälä Koreografia: Béla Gazdag, Riina Hosio, Emma Kantelinen, Arttu Peltoniemi, Hanna Poikela, Timo Saari Naamiot: Paula Susitaival Tuotanto: Emma Kantelinen, Hanna Poikela, Riina Hosio, Petri Prauda Tukijat: Alfred Kordelinin säätiö, Taiteen edistämiskeskus, Suomen Kulttuurirahasto Avustajat: Tanda Tuovinen, Tapio Pihonen Elokuvan julkistamistilaisuus toimii Turusta lähtevän kansantanssi- ja kansanmusiikkifestivaali Folklandia-risteilyn epävirallisina etkoina perjantaina 13.1.2023. Bar Ö Turun keskustassa avaa ovensa ja baaritiskinsä elokuvayleisölle klo 15:30. Kråkedansin käynnistetään klo 15:50 ja samalla se julkaistaan vapaasti katsottavaksi YouTubeen. Perjantaina 13.1.2023 Bar Ö / Linnankatu 7, 20100 Turku YouTube / https://www.youtube.com/@rawtradgroup/featured Klo 15:50
Esiintymisvalmius
Raakaa tradia esiintyy tilauksesta.
Instrumentit
Viulu, harmooni, huuliharppu, cittern, säkkipilli, kontrabasso, perkussiot, laulu jne
Tekijän tapahtumat
- 22.05.2023 Raakaa tradia: Väen ja kevään tanssi
- 13.01.2023 Raakaa tradia esittää: Kråkedansin
- 13.01.2023 Raakaa tradia esittää: Kråkedansin
Tekijän julkaisut
- Kråkedansin (2023)