Frigg / G Livelab Helsinki

Kuvaus

Jo käsitteeksi muodostunut viulusoundi, vastustamattomasti puskeva kielisoitinten helinä sekä kontrabasson syke – tästä hypnoottisesta yhdistelmästä Frigg tunnetaan! Suomen yksi kansainvälisesti menestyneimmistä kansanmusiikkityhtyeistä julkaisee uuden Perintö - Heritage -nimeä kantavan levyn keväällä 2023! Yhtyeellä on takanaan kaksi vuosikymmentä, lukuisia ylistäviä levyarvioita ja tuhatkunta keikkaa kolmessakymmenessä maassa. Yhdennentoista levynsä yhteydessä Frigg palaa juurilleen kumartaen suomalaisen perinnemusiikin suuntaan. Materiaalin lähtökohtana on kaustislainen viulunsoittoperinne, jonka UNESCO liitti aineettoman kulttuuriperinnön luetteloonsa vuonna 2021, mutta levyn materiaalia on koottu myös muiden maakuntien viulumestareilta keskeisiä suomalaisia nuottijulkaisuja unohtamatta. Frigg lähestyy materiaalia omalla tyylillään, ennakkoluulottomalla ja tuoreella näkemyksellä samalla kuitenkin perinnettä kunnioittaen. Frigg on valloittanut maailmaa vahvasti pohjoismaiseen pelimannimusiikkiin nojaavalla länsimaisten kansanmusiikkityylien fuusiolla, jota kuvaamaan maailmanmusiikkimedia on kehittänyt termin nordgrass. Yhtye viekin kuulijansa perisuomalaisen polskan, bluegrassin ja balkanrytmien kautta jopa taidemusiikillisiin sfääreihin – ikään kuin lavalla vierailisi samalla keikalla useita eri kokoonpanoja! Alina Järvelä, viulu; Esko Järvelä, viulu; Tommi Asplund, viulu; Tero Hyväluoma, viulu; Petri Prauda, mandoliini ja cittern; Topi Korhonen, kitara; Juho Kivivuori, basso