Juurakko & Maija Kauhanen @ G Livelab Tampere

Kuvaus

Tampereen G Livelabin illassa on luvassa yhteiskonsertti, jossa kuullaan vuorotellen Maija Kauhasen sekä Juurakon musiikkia. Illan aikana molemmat artistit esittävät omia kappaleitaan sekä näitä konsertteja varten sovitettuja yhteisnumeroita artistien ohjelmistosta. Kappaleiden mukana matkataan Menneistä Manalaissaareen, sointimaailmoissa kanteleiden, basson ja jouhikon juurevat riffit antavat pohjan taidokkaalle stemmalaululle sekä lyömäsoittimissa Juurakon kukkaruukut haastavat Kauhasen emaliastiaston villeihin sooloihin. Kell’ onni on sen näyttäköön – nyt on taas ilo saada soittaa ja laulaa yhdessä! Juurimusiikkia ja väkevää tarinankerrontaa yhdistelevä Juurakko risteyttää suomenkielisen blueslaulannan ja perinteisen kotimaisen soittimiston railakkaalla skiffle-asenteella. Rouhea Juurakko-blues vie ajoittain syvälle rämeelle ja toisinaan tanssittaa kepeästi laivan kannella. Yhtye ylittää musiikin tyylirajat riemukkaasti eikä kaihda eriskummallisiakaan tarinoita. Juurakko on juurilla ja mullassa kyynärpäitä myöten. Kolme albumia julkaissut Juurakko valittiin Vuoden Artistiksi vuoden 2020 Etnogaalassa. Maija Kauhanen lukeutuu Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin kansanmuusikoihin. Kauhasen soolodebyytti Raivopyöriä (2017) keräsi ylistäviä arvioita ja sai mm. Emman vuoden parhaasta etnoalbumista. Kevään keikalla kuullaan esimakua Maijan tulevalta albumilta, jonka teemana kulkee oma tila: mistä oma tila ja turvallisuuden tunne koostuvat? Miten omat rajat muotoutuvat? Maijan erikoistumisalue on harvinainen Saarijärven kantele ja sen monet, osin jo häviämässä olevat soittotyylit. Hän kehittää jatkuvasti uusia soittotekniikoita sekä täysin uusia soittimia. Maijan musiikissa liikutaan vahvoissa tunnelmissa ja useissa kappaleissa teemana ovat eri-ikäisten naisten kohtalot. Tekstit kertovat ihmissuhteiden haasteista, kotiväkivallasta ja peloista, mutta mukaan mahtuu myös paljon iloa, lohtua ja toivoa. ESIINTYJÄT: Laura Kaartinen – laulu, matkaharmoni, lyömäsoittimet Eija Kankaanranta – kanteleet Kaisa Saarikorpi – laulu, sikarilaatikkosoittimet, kitarat, lyömäsoittimet Minsku Tammela – laulu, jouhikko, kampa, munniharppu, lyömäsoittimet Anna Wiksten – laulu, plankku, lyömäsoittimet + Maija Kauhanen – kanteleet, laulu, lyömäsoittimet www.juurakkoband.fi www.maijakauhanen.com Liput: 27 € Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 15 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta. Voit halutessasi varata itsellesi istumapaikan konserttiin tekemällä ennakkotilauksen G Livelab -sovelluksella. Olethan tarkkana, että teet ennakkotilauksen oikean tapahtuman alle. Muistathan mainita seurueenne henkilömäärän lisätietoja -kohdassa, niin pystymme takaamaan vierekkäiset istumapaikat koko seurueelle. Huomioithan, että ennakkovarauksia otetaan vastaan rajoitettu määrä. G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus

Shortly in English

Juurakko serves a delightful combination of Finnish and Afro-American roots music with vivid storytelling and rakish skiffle spirit. Highly skilled a cappella blues singing in Finnish is combined with exotic instruments like the kantele, the harmonium, the bowed lyre, the cigar box guitar, a coffee mug and a suitcase. The music of Juurakko invites you to a waltz with an old sailor, takes you to an island of unwanted people and brings earthy echoes from the Deep South. Juurakko was selected as the Artist of the Year at the Finnish Ethnogala 2020. Maija Kauhanen is a fleet-fingered virtuoso and one-woman band, who specializes in Finnish kantele and its old and rare playing techniques. Weaving together polyrhythms and organic beats she creates unique soundscapes and compelling grooves. Maija Kauhanen is a composer and multi-instrumentalist as well as a charismatic performer with an entrancing stage presence. The rural music traditions of Finland and Karelia are her main inspiration and she deftly gives their time-honoured melodies a new life. ON STAGE: Laura Kaartinen – vocals, harmonium, percussion Eija Kankaanranta – kantele Kaisa Saarikorpi – vocals, cigar box instruments, guitars, percussion Minsku Tammela – vocals, bowed lyre, comb, Jew’s harp, percussion Anna Wiksten – vocals, plankku, percussion + Maija Kauhanen – kantele, vocals, percussion www.juurakkoband.fi www.maijakauhanen.com Tickets: 27 € If the event is not sold out, there will be student tickets available at the door for 15 € each (student tickets not sold online) before the show starts. Please show your student card when purchasing student tickets. The concert has no age limit. Children under school age can enter gigs free of charge. G LIVELAB TAMPERE - SAFETY INSTRUCTIONS: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus