Kevätpäivät & Kalkkareitten Kulttuurikeikka

Kuvaus

Karjalaisen Nuorisoliiton Kevätpäivät ja Suomen Nuorisoseurojen Kalkkareitten kulttuurikeikka tarjoavat laajan kattauksen eri taiteenalojen katselmuksia, joiden lajeina ovat kansantanssi, muu tanssi (hip hop, showtanssi, nykytanssi, jazztanssi), musiikki (soolot, duot, ryhmät), näyttämöilmaisu (teatteri, sirkus, lausunta), sanataiteet (runot, kirjoitelmat, lyriikka, novellit) ja visuaaliset taiteet (kädentaidot, valokuvaus, videoteokset, kuvataide) Kansantanssikatselmus on tarkoitettu kaikenikäisille. Muut katselmukset on tarkoitettu lapsille ja nuorille (yläikäraja 16 v.). Työpajoihin ei ole ikärajoja, joten kaikenikäisille kevätpäivävieraille löytyy paljon hauskaa tekemistä. Tapahtumapaikkana on Harjuniityn koulu (Lautamiehenkatu 1, 37140 Nokia). Konsertit, ruokailut, työpajat ja majoitus ovat kätevästi saman katon alla eikä aikaa kulu siirtymisiin. Kansantanssin katsemustapahtuma pidetään Harjuniityn koulun aulan esiintymistilassa lauantaina 18.3. Uutta tällä kerta on, että palaute annetaan suullisesti heti kunkin esityksen jälkeen. Kirjalliset palautteet toimitetaan jälkikäteen. Kansantanssiraadissa ovat Juha-Matti Aronen ja Jutta Wrangén. Työpajoissa on tarjolla teatterityöpajoja, tanssipajoja, piirakkapaja ja käsityöpajoja. Lisäksi ohjelmassa on riemukas illanvietto sekä ohjaajien olohuone, jossa ohjaajat pääsevät hetkeksi rentoutumaan.