Kuvaus
Saavu kanssamme juhlimaan kekriä, muinaissuomalaista sadonkorjuun ja vainajien juhlaa Turun ytimeen Humalistonkatu 8:ssa sijaitsevan Fuusion tapahtumatiloihin. Kekrin möröt kokoontuvat syksyn pimetessä ja sinutkin on kutsuttu! Juhlia isännöi Raakaa tradia, perinteen uudelleentulkitsijoiden yhteisö, joka toimii kansanmusiikin, kansantanssin ja visuaalisten taiteiden vetovoimaisten ammattilaisten palosta tuoda perinne eläväksi tässä päivässä. Hurmoksellisessa illanvietossa rikotaan perinnekäsitysten lisäksi raja esiintyjän ja yleisön välillä. Lähde mukaan ja osallistu juuri niin kuin itsellesi sopii, kanssamme tanssien tai uteliaana katsellen. Luvassa on elämyksellinen ilta, jonka antaa mahdollisuuden heittäytyä kekrin vietäväksi ja nauttia kokemuksia rikastuttavasta, taiteen ja yhteisöllisyyden ennennäkemättömästä yhteenliittymästä. Valmistaudu juhlaan: Juhlat käynnistyvät työpajalla, jossa jokainen pääsee luomaan oman asusteensa illan juhlallisimipia hetkiä varten. Tule valmistamaan oma asusteesi isäntäväen opastuksella heti tapahtuman alkaessa. Parhaiten kekrin henkeä voi kunnioittaa pukeutumalla tummanpuhuvaan asuun. Perinteiset elementit sopivat myös juhlaan hienosti ja voit halutessasi lisätä niitä asuusi. Tilaisuus on K18 AIKATAULU: 17:30 Ovet aukeavat ja työpaja alkaa 18:30 KEKRI Liput: 39/29 € Seuraa kanaviamme Facebookissa ja Instagramissa ja jaa tietoa tapahtumista kekrikansalle! https://www.facebook.com/raakaatradia/ https://www.instagram.com/raakaatradia/ https://www.raakaatradia.com Kekrikiertue 2025: 1.11. Turku 2.11. Lahti
Shortly in English
Experience the enchanting Kekri festival in Turku on All Saints' Day weekend! The audience can join in the dancing and singing at this mystical, all-night celebration of the harvest. The party is hosted by the dancers and musicians of the Raakaa tradia group, who bring ancient traditions to life on this day. Come along and participate in whatever way suits you, whether you're a participant or just a curious observer. It's an exciting evening that will give you the opportunity to immerse yourself in the carnival. The evening will start with a kekri crown workshop open to participants.
Kort på Svenska
Upplev den förtrollande Kekri-festivalen i Åbo under alla helgons helg! Publiken kan delta i dans och sång under detta mystiska, nattliga skördefirande. Festen leds av dansarna och musikerna i Raakaa Tradia-gruppen, som väcker uråldriga traditioner till liv denna dag. Kom och delta på det sätt som passar dig, oavsett om du är en deltagare eller bara en nyfiken observatör. Det är en spännande kväll som ger dig möjlighet att fördjupa dig i karnevalen. Kvällen börjar med en kronworkshop öppen för deltagarna.