Sävähdyttävä kanteletaiteilija Hanna Ryynänen julkaisi Taite -debyyttisooloalbuminsa toukokuussa 2023. Albumilla kuullaan Ryynäsen 21-kieliselle Saarijärven kanteleelle säveltämiä teoksia, joissa kanteletta soitetaan erilaisin puisin tikuin sekä kehollisen ilmaisun vapauttamana käsillä soitinta rummuttaen. Äänenvärien tutkiminen ja soittotapojen kokeellinen käsittely sekä runsaat vaikutteet kanteleen rikkaasta soittoperinteestä eri kansoilla ovat keskeisessä roolissa Ryynäsen musiikissa. Levyllä kuullaankin muun muassa suomalaisista, karjalaisista […]
Tyyppi: Äänite (fyysinen tai digitaalinen)
Fredriksgatan
Aléa on Aurora Visan ja Annika Lyytikäisen muodostama duo, jonka perustaminen vuonna 2014 antoi lähtölaukauksen heidän muusikkoudelle. Aléan soitto saa kanteleen ja klarinetin svengaamaan tavalla, jota et ole ennen kuullut. Duon musiikin juuret yltävät syvälle pohjoismaiseen perinnemusiikkiin, tanssittaen tämän päivän kuulijoita. Alusta asti Aléa on esiintynyt aktiivisesti Suomen kansanmusiikkikentällä sekä kansanmusiikille entuudestaan vieraammille yleisöille Suomessa […]
Palokärki ja pihlajaperhonen
Kolmas albumi jatkaa pääosin samoilla linjoilla kuin kaksi edeltäjäänsä eli kuulijaa ei päästetä kovin helpolla. Musiikki on pääosin läpisävellettyä ja soittimia on käytetty taas kolmisenkymmentä erilaista. Uutena soittimena levyllä kuullaan sähkösitaria, mutta pääosissa ovat edelleen mm. akustinen kitara, bouzouki, crwth, guitaret, kalimba, kampiliira, kantele, sanshin, sähköbasso, sähkökampiliira ja viikinkilyyra. Mukana on myös maatilan ääniä kuten […]
RE
Albumin nimi RE viittaa englannin kielisiin re-alkuisiin sanoihin tarkoittaen uudelleentekemistä, -sovittamista -postaamista, -luomista, uudistamista ja uudelleen virittäytymistä menneisyyteen sekä tulevaisuuteen. “Re” on myös gamut-asteikon toinen sävel (ut, re, mi, fa, so, la). Albumilla tarkastellaan varhaisinta Suomen alueella säilynyttä musiikkia, kirjallisia nuottilähteitä Pyhän Henrikin riimiofficiumista, Piae Cantiones -kokoelmasta, birgittalaissisarten laulukirjasta “Cantus Sororum” sekä vanhoista runosävelmistä. Ensemble […]
Petri Prauda & Polenta: Eteinen
Musiikkia tanssiteoksesta Eteinen Säveltänyt Petri Prauda Muusikot: Polenta Aino Kinnunen, viulu Jonna Lankinen, 5-kiel.viulu Olli Sippola, 5-kiel.viulu, harmooni Mikko Malmivaara, kitara Koreografia: Hanna Poikela Tanssijat: Kansantanssiryhmä Kirjavat Äänitys: Tuomas Haimakainen Miksaus & masterointi: Vesa Laasanen Tuottaja: Petri Prauda Valokuvat: Mikko Malmivaara Kansi: Veikko Ojanlatva Taitto: Paula Susitaival (P) Raakaa tradia ry 2022 RATRA001 Kiitos Taike, […]