Valtakunnallista Kansanmusiikin ja kansantanssin päivää vietetään lauantaina 14.5.2022

Kuudetta kertaa järjestettävä Kansanmusiikin ja kansantanssin päivä (KamuKanta-päivä) kokoaa alan harrastajat ja ammattilaiset ympäri Suomen soittamaan, tanssimaan ja tuulettamaan kansallispukujaan tulevana lauantaina. Verkossa KamuKannan Livelavalla voi sukeltaa kansanmusiikin ja kansantanssin syövereihin.

Tänä vuonna on päivän liveohjelmassa muun muassa Tampereella Osmonpuiston lavalla Rahvaanmusiikin kerhon järjestämä iltapäivätapahtuma, jossa esiintyvät Kaustisen kansanmusiikkilinjan opiskelijat sekä kansantanssiryhmä Sipakat. Lopuksi on jamit, joihin kuka tahansa voi osallistua. Turussa voi mennä seuraamaan Turku Folks! -orkesterin julkisia harjoituksia Forum kortteliin ja Helsingissä Arabian katufestivaalille juuri uuden singlensä “Katsokaa kuinka katoan” julkaissutta Vilma Talvitietä.

Tuona päivänä juhlitaan myös Seaside Sounds -videoiden juuri julkaistua kokonaisuutta. Seaside Sounds on neljän suomenruotsalaisen muusikon, Maria Kalaniemi, Marianne Maans, Juulia Björn ja Désirée Saarela, projekti suomen-ruotsalaisen kansanmusiikkiperinteen esille tuomiseksi. Videoissa kerrotaan musiikista yleisesti ja esitellään jokainen muusikko omalla persoonallisella videollaan. Videot löytyvät muun muassa KamuKannan Livelavalta osoitteesta www.kamukanta.fi/livelava.

Kansanmusiikkiin ja kansantanssiin voi tutustua KamuKanta-sivustolla, jonka Livelavalla voi sukeltaa kansanmusiikin ja kansantanssin syövereihin videoiden välityksellä. Livelavalle voi lisätä videoita kuka tahansa KamuKanta-päivää varten aivan viime metreille saakka. Yleisö voi osallistua päivään omalta kotisohvalta katsomalla taltiointeja, soittamalla videoiden mukana ja opetella kansantansseja tutoriaalien avulla. Livelavalta löytyykin jo laaja kirjo yksittäisiä kappaleita, tutoriaaleja ja taltiointeja alan seminaareista.

Kansanmusiikin ja kansantanssin päivää koordinoi ja KamuKanta-sivustoa ylläpitää Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus (KEK). Kansanmusiikin ja kansantanssin päivää vietetään vuosittain äitienpäivästä seuraavana lauantaina.

Lisätietoa tapahtumista: www.kamukanta.fi/tapahtumat

Aihetunnisteet: #kamukantapäivä #kansanmusiikki #kansantanssi #kamukanta

Päivän graafiset materiaalit suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi: https://drive.google.com/drive/folders/1WcniZ5Rg995PQUW8oDUMBs8OqjhIhRJv?usp=sharing