Outi Valon väitöskirja tarkastelee kansanmusiikin keruutyön ideologista taustaa
Kaikki alkoi Ala-Könnistä, mutta lopputulos on jotain ihan muuta. Outi Valo väittelee maaliskuussa Tampereen yliopistosta kansanmusiikin tallentamiseen ja keräämiseen liittyvistä ideologioista ja arvovalinnoista. Monelle kansanmusiikin alan toimijalle hän on tuttu päivätyönsä kautta, Kansanmusiikki-instituutin vastaavana arkistonhoitajana Kaustisella.
Erkki Ala-Könni (1911–1996) oli Suomen merkittävimpiä kansanmusiikin tutkijoita ja tallentajia, joka nousi voimakkaaksi vaikuttajaksi etenkin 1950-luvulla. Outi Valon väitöskirja ei kuitenkaan ole henkilökeskeinen, vaan Ala-Könnin keruutyön kautta tarkastellaan niitä päämääriä, joista hän ja muut kansanmusiikin tallentajat lähtivät liikkeelle.
– Ihmisen, joka käyttää arkistoja, olisi hyvä ymmärtää, miksi juuri nämä aineistot on siihen valittu. Tutkimusaineistostani on havaittavissa, että kansakuntaa on aktiivisesti haluttu rakentaa tiettyyn suuntaan, toteaa Outi Valo.
Kansallinen katse on keskeinen käsite hänen tutkimustyössään.
– Historiantutkija Pauli Kettunen on käyttänyt sitä paljon ja minusta se on tähän hyvin sopiva. Kansan ihanne muuttui todella nopeasti sotien jälkeen, painotettiin talonpoikaista Suomea, ja tämä näkyy myös kansanmusiikin keruutyössä.
1960-luvulla Ala-Könnin keruutyön painopisteet laajentuivat valtavasti, ja mukaan tuli myös kaupunkien ja työväen perinnettä, sekä esimerkiksi sisällissodan muistoja molemmilta puolilta ja romaniperinnettä.
– Tämä muutos näkyy aineistossa todella selkeästi, verrattuna siihen miten jatkosodan jälkeen pyrittiin rakentamaan kuvaa yhtenäisestä ja eheästä kansasta.
Muutos liittyy myös Ala-Könnin kokoelmien siirtämiseen Tampereen yhteiskunnalliseen korkeakouluun (nyk. Tampereen yliopisto), jonka kansanperinteen laitoksen johtajana hän toimi vuodesta 1965 alkaen.
– Tampere oli vahva työväenkaupunki. Laitoksen johtoryhmään tuli myös mukaan sosiologian edustajia ja siten uutta näkemystä. Olisi mielenkiintoista tietää, miten Ala-Könni itse suhtautui tähän muutokseen.
Kansanmusiikkiliike ja maakuntien Suomi
Poliittisesti Outi Valo nostaa esille Keskustapuolueen keskeisen aseman sotien jälkeisessä kansanmusiikkiliikkeessä, asia jota ei ole aiemmassa tutkimuksessa näin selkeästi painotettu.
– Ennen kansanmusiikin keruutyö oli vahvasti painottunut Suomen itärajalle ja oikeistopuolueet olivat olleet vallitsevassa asemassa. Nyt painopiste siirtyi Etelä- ja Keski-Pohjanmaalle ja samalla tapahtui puoluepoliittinen vallanvaihto, Keskustapuolue nousi valta-asemaan. Kansanmusiikkiliikkeen ja Keskustapuolueen kytkeytyminen toisiinsa oli myös jossain määrin tietoista vastapainoa vasemmistolaisten kulttuuriorganisaatioiden suuntaan. Tätä olisi kiinnostavaa tutkia lisää.
Outi Valon mukaan kansanmusiikin keruutoiminnan siirtyessä itärajalta Pohjanmaalle myös sen rahoituspohja muuttui.
– Itärajalla keruutyö oli pitkälti valtion rahoittamaa – joko suoraan tai eri osakuntien tai yhdistysten kautta. Myöhemmin keruutoiminnan rahoitus siirtyi maakunnille ja kunnille. Joskus kuntiin sijoittuvista keruumatkoista suorastaan kilpailtiin, kuka sen saisi omalle alueelleen.
Outi Valon tekemien karttojen avulla voi helposti selailla Ala-Könnin tallennusmatkoja – mihin ne suuntautuivat milloinkin, ketä ja mitä nauhoitettiin. Kartta-aineisto on avattu vapaaseen käyttöön osoitteessa www.savalsolutions.net/research/alakonni/ . Karttojen kautta käy myös ilmi, että naisilta on tallennettu huomattavasti vähemmän musiikkia kuin miehiltä.
– Ala-Könnin kokoelmissa miehisen katseen huomaa monessa asiassa. Olisin ehkä olettanut hänen huomioineen haastatteluissaan tallentavansa nyt ensimmäistä naissoittajaa tai jotain sellaista. Mutta lähinnä hän kyseli näiltä naisilta mitä kappaleita isä ja veli soittivat!
Arkistoaineiston valtasuhteet
Toinen Outi Valolle merkittävä yllätys aineistossa oli kokoelma venäläisten sotavankien lauluja, äänitetty vuonna 1942 eli jatkosodan alkupuolella.
– Jo se, että sotavankileireillä tehtiin paljon tällaisia nauhoituksia, yllätti minut. Tutkimuseettiset kysymykset eivät olleet siihen aikaan täysin vieraita mutta silti tässä todetaan, että onhan nauhoittaminen kätevää kuin on paljon ihmisiä samassa paikassa, ei tarvitse matkustella niin paljon. Tämä herättää kyllä paljon ajatuksia siitä, käytämmekö mahdollisesti tällaisia aineistoja tietämättä niiden taustoja. Erkki Ala-Könni on kuitenkin kirjoittanut ne auki, eli jossain määrin hän on ymmärtänyt valtasuhteet.
Valtasuhteista puheen ollen Outi Valo mainitsee myös etniset vähemmistöt sekä alkuperäiskansan saamelaiset.
– Sotien jälkeen haluttiin myös käsitellä kansaa etnisesti yhtenäisempänä kuin mitä todellisuus oli. Erkki Ala-Könni aloitti keruutyön saamelaisalueilla jo 1950-luvulla, mutta vuonna 1956 julkaistussa väitöskirjassaan hän tekee jaon ”luonnonkansoihin” ja ”sivistyskansoihin”. Eli kohtaaminen ei varmaan ole ollut tasa-arvoinen, vaan on katsottu modernin ulkopuolelle ja etsitty musiikin alkumuotoja.
Arkiston rooli muutoksessa
Päivätyönsä suhteen Outi Valo on iloinen siitä, että on tutkimuksensa aikana päässyt perehtymään moneen arkistoon asiakkaana, ja myös vanhempaan aineistoon kuin mitä vuonna 1974 perustetusta Kansanmusiikki-instituutin arkistosta löytyy. Tutkimustyö tulee myös jatkumaan, hän suunnittelee perehtyvänsä keskipohjalaisiin naisiin aineettoman kulttuuriperinnön vaalijoina mutta myös siihen, miten arkistojen rooli on ajan saatossa muuttunut.
– Ensin haluttiin pelastaa perinne, kaikki oli kuolemassa. Esimerkiksi Erkki Ala-Könnin aikalainen Jaakko Numminen kertoi minulle haastattelussa, että kun tulivat Veteliin, joka talon seinällä oli viulu. Mutta silti koettiin, että perinne oli häviämässä!
1960- ja 1970-luvun aineistoissa Outi Valo näkee tietyn kilpailuhenkisyyden – kuka tallentaa eniten?
– Simo Westerholm kuvaili tätä asetelmaa hyvin sanoessaan, että yhtenä kesänä hän sai moottoripyörän ja päihitti silloin kaikki! Nykypäivänä voisi ajatella arkiston tehtävän olevan yhä enemmän yhteisöjen tukeminen vaalimaan perinnettä, Unescon aineettoman kulttuuriperinnön sopimuksen hengessä.
Tove Djupsjöbacka
Outi Valon väitöskirja ”Kansanmusiikin keruu ja kansallinen katse: Erkki Ala-Könnin tallennustyö toisen tasavallan Suomessa vuosina 1941–1974” tarkastetaan Tampereen yliopiston Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa perjantaina 11.3.2022 klo 12. Väitöstilaisuutta voi seurata myös etänä. Lisätiedot: https://www.tuni.fi/fi/ajankohtaista/outi-valo-kansanmusiikin-keruutyo-rakensi-kuvaa-yhtenaisesta-kansasta
Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2318-9
Tämä artikkeli on osa Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen (KEK) KamuKanta kaikuu! -juttusarjaa.
Kort på Svenska
Ett sammansvetsat och enhetligt folk? Outi Valos doktorsavhandling granskar folkmusikinsamlingsarbetets ideologiska bakgrund
Allt började med Ala-Könni, men slutresultatet blev något alldeles annat. Outi Valo disputerar i mars vid Tammerfors universitet med en avhandling om ideologier och värderingar kopplade till insamling av folkmusik. För många i folkmusikbranschen är hon bekant via sitt arbete, till vardags är hon verksam som ansvarig arkivarie vid Folkmusikinstitutet i Kaustby.
Erkki Ala-Könni (1911–1996) var en av de viktigaste folkmusikforskarna och -insamlarna i Finland och kom att bli en inflytelserik gestalt på speciellt på 1950-talet. Outi Valos doktorsavhandling är ändå inte personcentrerad, utan via Ala-Könnis insamlingsarbete studerar hon de mål han och de andra folkmusikinsamlarna utgick ifrån.
– Det är viktigt för den som använder arkiv att förstå, varför just detta material valts. I mitt forskningsmaterial framgår det tydligt att man aktivt velat bygga nationen i en viss riktning, konstaterar Outi Valo.
Den nationella blicken är ett centralt begrepp i hennes forskningsarbete.
– Det är ett begrepp historieforskaren Pauli Kettunen använt mycket och jag tycker det passar utmärkt även här. Folkidealet förändrades mycket snabbt efter krigen, man betonade bonde-Finland. Det syns också i folkmusikinsamlingsarbetet.
På 1960-talet breddades tyngdpunkterna i Ala-Könnis insamlingsarbete oerhört mycket. Även städernas och arbetarbefolkningens traditioner togs med, liksom minnen från inbördeskrigets bägge sidor och romertraditioner.
– Denna förändring syns verkligen tydligt i materialet, jämfört hur man efter fortsättningskriget strävade efter att bygga upp bilden av ett sammansvetsat och enhetligt folk.
Förändringen hänger också ihop med att Ala-Könnis samlingar flyttades till Tammerfors samhällshögskola (numera Tammerfors universitet), där han kom att leda institutionen för folklivsforskning från och med 1965.
– Tammerfors var en stad med en stark arbetarprofil. I institutionens ingick också representanter från sociologin och därmed helt nya infallsvinklar. Det vore intressant att veta hur Ala-Könni själv såg på denna förändring.
Folkmusikrörelsen och landsortens Finland
Politiskt lyfter Outi Valo fram Centerpartiets centrala ställning i folkmusikrörelsen efter krigen, något som i tidigare forskning inte betonats så här tydligt.
– Före det var folkmusikinsamlingen starkt koncentrerad till Finlands östra gräns och högerpartierna hade en dominerande ställning. Nu förflyttades tyngdpunkten till södra och mellersta (finska) Österbotten och samtidigt skedde en partipolitisk maktförskjutning, Centerpartiet kom att få en stark maktposition. Att folkmusikrörelsen och Centerpartiet slog ihop sina påsar var också i någon mån en medveten motvikt till kulturorganisationerna på vänsterhåll. Det här är något som skulle vara intressant att forska mer i.
Då folkmusikinsamlingen flyttade från östgränsen till finska Österbotten förändrades enligt Outi Valo också dess finansieringsbas.
– Vid östgränsen finansierades insamlingsverksamheten i hög grad av staten – antingen direkt eller via olika nationer och föreningar. Senare övergick finansieringen av insamlingsverksamheten till landskapen och kommunerna. Ibland rentav tävlade kommunerna sinsemellan om insamlingsresorna, om vem som skulle få den till sitt område.
Med hjälp av de kartor Outi Valo sammanställt kan man lätt ta sig en titt på Ala-Könnis insamlingsresor – när och vart de gick, vem och vad man spelade in. Kartmaterialet är fritt tillgängligt för alla via adressen http://www.savalsolutions.net/research/alakonni/ . Kartorna avslöjar också att man spelat in betydligt färre kvinnor än män.
– I Ala-Könnis samlingar kan man skönja den manliga blicken på många sätt. Jag hade kanske antagit att han i samband med sina intervjuer på något sätt skulle notera att han för första gången spelar in en kvinnlig musikant eller något sånt. Men närmast ställde han frågor om vad för låtar hennes far och bror spelade!
Arkivmaterial och maktförhållanden
En annan betydande överraskning för Outi Valo var en samling sånger med ryska krigsfångar, inspelade 1942, i början av fortsättningskriget.
– Redan det att man gjorde sådana inspelningar i läger med krigsfångar överraskade mig. Inte var forskingsetiska frågor helt obekanta på den tiden men ändå konstaterar man här närmast att det är himla praktiskt att spela in då många människor befinner sig på samma ställe, man behöver inte resa så mycket. Här väcks nog många frågor om huruvida vi eventuellt använder oss av sådant här material utan att känna till dess bakgrund. Erkki Ala-Könni har ändå skrivit ut detta, så i någon mån har han förstått vad för slags maktförhållanden det rör sig om.
På tal om maktförhållanden nämner Outi Valo också etniska minoriteter och ursprungsfolket samerna.
– Efter kriget ville man gärna handskas med folket som mer etniskt enhetligt än det i verkligheten var. Erkki Ala-Könni inledde sitt insamlingsarbete på samernas områden redan på 1950-talet, men i sin doktorsavhandling som är utgiven 1956 delar han in folk i ”naturfolk” och ”civiliserade folk”. Mötet dem emellan har alltså knappast varit jämlikt utan man har sett samerna som något utanför det moderna och sökt efter musikens ursprungliga former.
Arkivens roll i förändring
I fråga om sitt eget jobb på arkivet är Outi Valo speciellt glad åt att hon under sin forskningsprocess kommit åt att bekanta sig med många arkiv som kund, och även handskas med äldre material än vad som finns i Folkmusikinstitutets arkiv, grundat 1974. Forskningsarbetet kommer också att fortsätta, hon planerar bland annat att fördjupa sig i kvinnliga musiker från mellersta Österbotten och deras roll som upprätthållare av det immateriella kulturarvet, men också i hur arkivens roll förändrats under årens lopp.
– Först ville man rädda traditionen, allt höll på att dö ut. Till exempel Jaakko Numminen, som var samtida med Erkki Ala-Könni, berättade för mig vid en intervju att då de kom till Vetil hängde violiner på väggen i varenda stuga. Men ändå upplevde man att traditionen höll på att dö ut!
I materialet från 1960- och 1970-talet upplever Outi Valo en viss tävlingsmentalitet – vem spelar in mest?
– Simo Westerholm beskrev upplägget rätt bra då han konstaterade att en sommar fick han en motorcykel och då besegrade han alla! I dag kunde man tänka sig arkivets uppgift som att i allt högre grad stöda samfunden i deras traditionsupprätthållande arbete, i den anda som Unescos avtal om immateriellt kulturarv är skrivet.
Tove Djupsjöbacka
Outi Valos doktorsavhandling ”Kansanmusiikin keruu ja kansallinen katse: Erkki Ala-Könnin tallennustyö toisen tasavallan Suomessa vuosina 1941–1974” (Folkmusikinsamlingen och den nationella blicken: Erkki Ala-Könnis insamlingsarbete i den andra republikens Finland 1941–1974) granskas vid Tammerfors universitet, fakulteten för informationsteknologi och kommunikation, fredagen den 11 mars 2022 kl. 12. Man kan följa med disputationen på distans. Mera information: https://www.tuni.fi/fi/ajankohtaista/outi-valo-kansanmusiikin-keruutyo-rakensi-kuvaa-yhtenaisesta-kansasta
Den här artikeln är en del av Centralen för främjande av Folkmusik och Folkdans r.f. (CEFF) KamuKanta kaikuu! artikelserie.
